keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Vauvan asusteita

Ystävä sai pienen ihanan pojan, jolle neuloin jo hyvän aikaa ennen syntymää pienet asusteet. Tyynen vesirokko siirsi vauvankatsomisvierailua ja kyllä tuntui pitkään kestävältä taudilta. Mutta eilen vihdoinkin päästiin katsomaan vauvaa ja viemään vauvatuliaiset.

Junasukat on tehty Novitan Woolista no 3 puikoilla. Lankaa kului 40 g. Mitä näistä nyt sanoisi. Junasukat on junasukat ja pysyvät hyvin vauvan jaloissa. Muita en enää edes vauvalla kokeilisi.

Vauvan lapaset ilman peukaloa on teetee Sallasta 3,5 puikoilla. Lankaa kului 20 g.  En tiedä tuliko vähän pienet kun tein ihan mututuntumalla silmukkamäärät. Jos ei mahdu enää ensi syksynä, niin pitää kai sitten toivoa, että tulisi kylmä kevät ja vauva ehtisi käyttää näitä edes hetken.

Asusteet saa pestä 40 asteessa ja toivon sen ensimmäisen pesun jälleen kerran tasoittavan epätasaista neulepintaa.

 
 
 

6 kommenttia:

  1. Junasukat on ne parhaat ja lisäksi helppoja neuloa.
    Hyvä, että vesirokko kaikkineen on jo ohi.

    VastaaPoista
  2. Junasukat on ehdoton juttu. ihan parhaat. Muita ei juuri käytettykään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muut ei pysy jaloissa. Me kyllä käytettiin ekalla muitakin sukkia, kunnes keksittiin noi.

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)