torstai 14. tammikuuta 2016

Keskeneräisiä käsitöitä

Pitkästä aikaa on viime päivinä ollut kunnolla motivaatiota neulomiselle ja virkkaamiselle. Oikeastaan vähän liikaakin, koska aloitettujen käsitöiden lukumäärä on lisääntyy päivittäin. Mistä seuraa se, että keskeneräisten määrä lisääntyy ja valmista ei tule. Vaan onko sillä nyt niin väliäkään. Tekemisen ilo on kuitenkin se paras juttu. Silloin kun tekee jotakin pakosta, ei se työkään etene.

Niitä ikuisuuksia kesken olleita ufoja on turha kaivella kaappien kätköistä ja ehkä edes luetellakaan. Koska sitä ei tiedä valmistuvatko ne ikinä vai menevätkö purkuun. Mutta näitä vähän tuoreempia kesken olevia kehtaa kyllä vielä esitellä.





Juuri nyt on kolme pikkuneuletta, joita tekisi mieli tehdä kaikkia yhtäaikaa. Parit sukat ja yksi pipo. Ja ihan kohta on puikoille menossa lapaset ja huivi. Tai kaksi huivia. Tuossa yhdessä kuvassa näkyy myös joulukuussa valmistunut sukka, jolle on se parikin valmiina. Sukat löytyivät keskeneräisten neuleiden astiasta kaikkien lankakerien alta. Sieltä löytyi myös yksi ihan täysin valmis pipo. Ja kamala kasa sikin sokin olevia puikkoja ja ohjeita. Täällä on selvästi siivottu.

Sitten se virkkaus, jonka valmiiksi tekemisen otan urakaksi mahdollisimman pian. Reilu vuosi sitten vai onko siitä jo kaksi vuotta virkkasin peiton palat ja aloitin niiden yhdistämisen. Työ jäi pahasti kesken ja ei kyllä olisi kovin iso juttu tehdä tuota peitettä valmiiksi. Jotain kertoo projektin unohtamisesta se, että kuvan Fabel-kerät eivät ole oikeasti harmaita vaan mustia. Pieni pölykerros on laskeutunut tämän keskeneräisen päälle.

6 kommenttia:

  1. Mahtavaa vertaistukea :D Etenkin kun juuri sinä olen minun mielestä se joka saa neulerintamalla paljon aikaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka valmistakin tulee, näitä kaapissa hillottuja keskeneräisiäkin löytyy. Muistin just että mullahan on toinenkin palapeitto vähän vaiheessa. Ei onneksi ole sellainen luonne, että valmista on saatava väkisin. Neulotaan kun on sopiva fiilis, vaikka sillä parin vuoden tauolla :) Ja joskus jotain valmistuukin. Nytkin olis viisi valmista, mutta valokuvaaja on ollut vähän jäässä.

      Poista
  2. Kivannäköisiä lankoja. Tsemppiä neuletöihin. Nyt on taas tulossa kovempia pakkasiakin: neulomiseen ehkä jää aikaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin :) Lankakauppaan on tullut taas ihanaa uutta steppiä, mitä pitäis käydä hakemassa jossain välissä.

      Poista
  3. Sinullakin keskeneräisiä käsitöitä. Yllätyin siitä! Itselläni niitä riittää. Tänä vuonna en ole aloittanut yhtään uutta, vaan tehnyt kesken olevia valmiiksi. Saldona pari isompaa ja muutama pienempi valmistunutta työtä.
    T. Varma vieras

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua se ei yllätä ollenkaan :D Nytkin olen löytänyt kaikenlaisia kivoja ohjeita, joita pitäisi kokeilla ja uusia aloituksia tulee varmaan päivittäin. Jouduin jo puikko-ostoksille :) Olis kyllä hyvä joskus tehdä vaikka kaikki keskeneräiset pois ennen uusien aloittamista. Mutta ei vaan pysty.

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)