sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Keittiöremontti jatkuu

Minulla oli vielä viime sunnuntaina ajatus, että saan keittiön laatikot ja kaapit siivottua viikon aikana. Vaan eihän se niin mennyt. Vain kahtena päivänä ehdin tehdä asialle jotain. Kaikki laatikot ovat nyt järjestyksessä. Ensi viikolla ehdin ehkä saada yläkaapit ojennukseen.

Järkyttävän vanhoja päiväyksiä löytyi eräiden jauhopussien kyljistä. Myös melkoiset määrät ruokatarvikelaatikoiden pohjalla ollutta jyvää ja jauhoa joutui imurin kitaan. Enemmän kuin koskaan ikinä. Minkäänlaiseen liikkuvaan en onneksi törmännyt. Vain kattilalaatikossa oli kuollut kärpänen.

Nyt on kaikki melko vanhalla päivämäärällä olevat pussukat pöydällä ja tavoitteena on käyttää ne pois seuraavien päivien aikana. Aloitin tiistaina leipomalla tattarimuffinssit ja perjantaina upotin suklaapukkeja mutakakkuun. Pukit eivät olleet vanhalla päiväyksellä, mutta eihän nyt kukaan enää tähän aikaan vuodesta joulupukkeja syö.

Mies on ahkeroinut keittiöremontin kanssa ja enää taitaa olla jäljellä vain pieniä sähkötöitä. Minun tapetointiosuus on vielä kovin vaiheessa, koska tapetti pitää ensin tilata ja sitä ennen pitää valita oikea sävy mallipaloista, jotka ovat vielä postissa matkalla meille. Onneksi kaiken muun pystyy tekemään ennen tapetointia. Paitsi ne sähkötyöt.

Torstaina käytiin hakemassa keittiöön tarjoiluvaunu. Se on nyt pesty ja huomenna laitan sen paikoilleen.

Näyttäisi hyvältä, jos joka paikka ei pursuaisi keittiön tavaroita. Tavoitteena on saada kaikki kuntoon ennen talvilomaa. Siihen on vielä onneksi jokunen viikko aikaa.

 

4 kommenttia:

  1. Ja hyvä remppa-apulainenkin on ollut teillä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se onkin ihan koko ajan auttamassa. Olikin melkoinen työ saada kissa pysymään laatikoista poissa, sen jälkeen kun olin pessyt ne. Tänään kun Kimmo laittoi laseja kissojen ruoka-alueen ympärille Alpo pyöri siinä ihan koko ajan. Ja kun välillä piti käydä alakerrassa autotallissa sahaamassa listoja, Alpo meni rappusiin odottamaan. Autotalliin kun ei mukaan pääse.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Saat sen totta kai! Pitikin se kirjoittaa blogiin, mutta unohtui, kun oli niin paljon tapahtumia tuossa päivittämisen aikoihin.

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)