maanantai 10. lokakuuta 2016

Tuoli aristokattiasussa

Tyynen huoneen tuoli tulikin päällystettyä odotettua nopeammin. Oikein hämmästyin itsekin tätä vauhtia. Kuten jo tuossa edellisessä postauksessa kirjoitin, tuoli vaatisi perusteellisen entisöinnin ja sellaisen voisin tehdä entisöintikurssilla. Mutta koska nyt en ollut kurssilla, eikä minulla ole vaadittavaa tietoa eikä taitoa, tyydyin vain ompelemaan kankaisen kuoren tuoliin.

Mutta tällainen oli tuolin edellinen kuorrute. Senkin olen itse joskus ommellut. Hyvin huomaa tuosta istuinosasta, että kangas valuu edessä, koska tuoli ei ole ryhdikäs. Sen lisäksi tuolin selkänojan takana käynyt kissan kynsi muutaman kerran. Eli uudistus tuli tarpeeseen.



Uuden kankaan ostin jo vuosi sitten nettikirpputorilta. Kangas oli edellisessä elämässään verhot, mutta on sen verran tukevaa puuvillaa, että uskalsin sillä tuolin päällystää. Vaikkei nuo Disney-kankaat ole mitenkään sydäntä lähellä, tämä oli sellainen, josta tykkään. Värimaailma ja kissat. Eikä ole uutta Disneytä vaan 70-luvun. Ja tietty silläkin oli ostopäätökseen osuutensa, että tuo Aristokatit-elokuva on Tyynen suosikkileffa. Just vuosi sitten, kun kangaskin on ostettu, se oli ainoa elokuva mitä tyttö katsoi. Tosin meillä tuo elokuvavalikoimakaan ei kovin suuri ole. Silti. Aristokatit on edelleen se juttu.



Tällainen tuolista sitten tuli. Ei mitenkään taidokkaasti tehty, mutta välttää meille. Huomasin, että suurin syy siihen, etten viitsinyt mitenkään pingottaa tämän kanssa on juurikin se, että tuoli ei ole muuten kunnossa ja vuoraus menee uusiksi piakkoin joka tapauksessa. Mutta nyt mennään ainakin vuosi aristokateilla. Miau.


4 kommenttia:

  1. Nyt alkaaolla Tytön huone valmis. Kivaa löhötuoli vaikka lukemiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikalailla valmis. Sen valaisimen kun vielä saisi kattoon. Tai ensin edes valmiiksi.

      Poista
  2. Miten ihana ♡♡♡ Kyl tuossa kelpaa istua! Mulla kans odottaa pari tuolia verhoilua, mutta en ole vielä uskaltanut (jaksanut) tehdä niille mitään =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kyllä kelpaa. Tämäkin kangas odotti vuoden inspiraatiota. Joskus vaan asiat kestää.

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)