perjantai 7. lokakuuta 2016

Tytön huone

Syyskuun lopulla muutaman viikon aikana siivosin ja järjestelin perusteellisesti Tyynen huoneen. Huoneessa on pienen pieni vaatehuone, joka oli täynnä minun ja miehen vaatteita, lasten kausivaatteita, lakanoita, verhoja, kenkiä ja ties mitä muutakin. Sen tyhjentäminen oli siivouksen suurin urakka. Varsinkin kun mikään ei ollut järjestyksessä. Nyt minun ja miehen vaatteita ja kausivaatteita lojuu kasoina muissa huoneissa, koska toinen vaatehuone ei ole vielä valmis. Mutta Tyynen komero on nyt siisti ja tytön vaatteet saatiin vihdoinkin sinne, minne ne oli tarkoituskin laittaa.

Samalla kävin läpi kaikki lelut ja laatikot. Eräänkin laatikon perusteelliseen lajitteluun kului kaksi tuntia. Poistoon päätyi pahvilaatikollinen pahvia, puolen metrin pino paperia, kaksi pussillista roskia ja laatikollinen leluja kierrätykseen. Niistä käytiin kyllä pitkät keskustelut, mutta lopulta Tyyne antoi periksi - barbit poistoon, kun niillä ei ikinä leikitä. Muut barbit paitsi Monster Hight.

Nyt on yhdessä laatikossa nukkekodin tavarat, yhdessä värityskirjat ja vihkot, yhdessä nuken tarvikkeet ja mitä nyt missäkin. Kaikki järjestyksessä. Ainakin hetken on siistiä.

Huonekaluja en uudelleenjärjestänyt, koska niitä ei pienessä huoneessa oikein saa muulla tavoin. Tai ehkä saisi, mutta ei järkevän näköisesti. Yöpöydäksi toin tuvasta lokerikon ja paremman tuolin pöydän ääreen.

Vielä on jotakin pientä tekemistä jäljellä. Pari koristetyynynpäällistä pitää vielä ommella. Samoin sohvatuolin aion päällystää. Ja kattovalaisin menee vaihtoon kunhan saan uuden ensin maalattua. Ja kai ikkunankin voisi pestä.




Ylempi kuva on otettu ennen huoneen siivoamista. Siinä näkyy vielä vuodekatos, joka laitettiin kirpputorilaatikkoon. Verhot on vaihdettu ja vanha lasten keinutuoli palautettu Tyynen huoneeseen. Ylemmässä kuvassa näkyy hyvin sängyssä oleva korkea keko pehmoleluja. Ne laitettiin kaikki isoon arkkuun vaatehuoneeseen ja sovittiin, että pidetään siinä sängyssä korkeintaan kymmentä. Hyvin on toiminut ainakin näin alkuun. Sama kissa nukkuu suunnilleen samassa kohdassa edelleen siivoamisen jälkeenkin. Taitaa olla siellä tälläkin hetkellä.





Unisieppari roikkuu nyt siinä, missä ennen oli vuodekatos. Kaikki pupuvalaisimet saatiin mahtumaan yöpöydälle.




Aikaisemmin nurkassa oli vihreäreunuksinen kukkapeili, mutta tämä valkoinen sopii huoneeseen paremmin. Pallovalot viritettiin ikkunaan, koska vanhat keijukaisvalot hajosivat. Ostin jopa oman huonekasvin tytölle - huonekuusen.



Oveen teippaillaan kortteja ja askarteluja. Yritetään vaihtaa aina tuoreet tilalle, ettei tule liikaa.



Vuosi sitten maalasin ja tapetoin Tyynelle kaapin Legoja varten. Kukkatarrat laitettiin komeron oveen nyt. Niitä on kuusi, koska Tyyne on kuusi. Tammikuussa lisätään seitsemäs tarra.



Jo keväällä Tyyne ilmoitti, että haluaa nimipäivälahjaksi muumikannun, joka on täynnä karkkia. Hyvä toive. Emalinen Nipsu tuli ostettua jo juhannuksena Ahvenanmaalta. Karkit vasta nimipäivää edeltäneenä päivänä. Oma kannu saa olla omassa huoneessa.




Perintölipasto oli alun perin suunniteltu olemaan vain väliaikainen huonekalu tytön huoneessa. Siihen mahtuu kuitenkin niin paljon leluja ja tavaroita sisälle, että päätettiin jättää se tuonne nyt ainakin toistaiseksi. Nurkassa olevaa tuoliakin pyörittelin vaikka minne, mutta kun on pieni huone niin on pieni huone ja tuo oli ainoa edes vähänkin järkevä paikka sille. Tuoli vaatisi perusteellisen entisöinnin, mutta tällä kertaa aioin vain päällystää sen. Seuraavan kerran kun päällyskankaiden vaihto tulee ajankohtaiseksi, menen jonnekin kurssille, että saisin tuolin laitettua kokonaan kuntoon.

Jo melko suureksi kasvaneesta opetustaulukokoelmasta Tyynelle valittiin huoneeseen tietysti kissataulu.

Huoneesta tuli minun mielestä oikein sievä. Automatto ei lukeudu omiin suosikkeihin, mutta sitä toivottiin viime vuonna joulupukilta ja kyllähän se kovassa käytössä on. Suurin osa huonekaluista on kirpputorilta, nettikirpulta tai perittyjä. Yöpöytä ja legokaappi ovat ikealaisia uutena ostettuja, mutta kumpaakin on tuunattu maalaamalla, tapetilla ja uusilla vetimillä. Matot ovat uusia, samoin nukkekoti ja muutama lahjaksi saatu asia, mutta muuten taitaa kaikki kuvissa näkyvä olla jollakin tavalla jonkun vanhaa.

8 kommenttia:

  1. Kiva kokoelma kaikenlaista. Tuo kissataulu sopii mainiosti.

    VastaaPoista
  2. Mahdottoman hieno huone! Kissataulusta olen suorastaan kateellinen :)
    Verhoilukurssilla on hauskaa, siellä on useammalla työn alla vastaavanlainen tuoli. Tosin jousitus ei ole mitään hauskaa puuhaa. Viikko sitten aloitin ja huh mikä urakka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Toi kissataulu on kyllä ihana löytö.

      Ajattelinkin, että tuo jousituksen korjaaminen/uusiminen voi olla mun käsillä tekemätön työ, mutta silti voisin seuraavalla päällystyskerralla olla rohkea ja lähteä kurssille. Nyt vain vetäisen uuden kankaan päälle. Olishan se kiva, jos saisi jo nyt tuon kuntoon ja oikeaa neuvoa kaavoituksessa, mutta tulee nyt mitä tulee. Ainakin kangas on mieleinen. Kissoja siinäkin.

      Poista
  3. Ihana huone, niin sievä, mutta rennolla otteella ja ripauksella huumoria. Ihan omistajansa näköinen ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :) Omistajansa näköinen kyllä. Olen tosi onnellinen, että sain puhuttua sen pehmovuoren pois sängystä. Jos niitä sitten saisi pikku hiljaa hivutettua pois koko talosta :D

      Poista
  4. Ihana huone! Sinulla on silmää kaikelle kauniille! ♥

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)