torstai 30. lokakuuta 2014

Halloweenaskarteluja

Halloween lähestyy tai oikeastaan Toivon synttärit. Tänään on se oikea synttäripäivä niisk, mutta juhlat pidetään taas pyhäinpäiväviikonloppuna. Halloween-teemalla mennään jälleen, kuten viime vuonna ja edellisenä. Vaikka olin aikaisemmin sitä mieltä, että hämähäkinseitit on jo niin nähty, jaksan edelleenkin innostua niistä. Ja lapset myös. Siis seittikaupassa ollaan jo käyty, vaikka seitit laitetaankin vasta lauantaiaamuna - kissasyistä.

Askartelujen kanssa meinasi vähän mopo karata käsistä. Lomalla askarreltiin lasten kanssa jotain, tällä viikolla olen tehnyt itse ja Tyynen kanssa vähän lisää.

Tyyne teki Toivolle synttärikortin perinteisesti värittämällä, leikkaamalla ja liimaamalla. Samalla kertaa tyttö askarteli synttärilahjaksi lepakon, leikkaamalla ja piirtämällä. Aikuisen apua tarvitsi vain nitomisessa ja kepin hakemisessa. Korttikuvassa myös Toivolle ostetut lahjalegot.





Syyslomalla tehtiin lasten kanssa pieniä kurpitsoita sekä lepakoita. Kurpitsat on tehty silkkisavesta (tuo nimi tulee suoraan suomentamalla purkin kyljestä, oikeaa nimeä en vaan muista millään). Eli massapallojen ympärille pyöriteltiin tuota 'savea' ja kieritettiin vihreästä rautalangasta kanta. Lepakot on tehty valmiisiin puisiin perhosvartaloihin, joita saa askartelukaupasta. Vartalot maalattiin, leikattiin siivet mustasta pahvista ja ripustettiin roikkumaan. Helppoa tehdä lasten kanssa. En yleensä erityisemmin pidä näistä valmiista askartelukaupan jutuista, mutta nämä oli ihan kivat. Kumpikin askarteluidea on pongattu Sinellistä.







Toisenlaisen lepakon tein ompelemalla. Materiaalina on vuorikangas ja vartalo on täytetty kangassilpulla. Siipien tukena on kankaiden välissä pahvi.

Musta tyllikranssi on tehty tietenkin tyllistä. Pajusta kieputetun kranssipohjan päälle kieputin mustaa joustavaa kangasta. Tyllit leikkasin suikaleiksi (noin 5 x 12 cm) ja usean suikaleen nipun kiinnitin keskeltä rautalangalla kranssiin.





Ensimmäistä kertaa ikinä tein kuistille kurpitsalyhdyn. Olikin yllättävän helppoa. Ainoastaan nuo silmien ja suun kohdistukset meni näin ensikertalaiselta vähän pieleen, mutta ensi kerralla olen jo paljon viisaampi.




Idean irtokäteen sain myös Sinellistä. En ole todellakaan mikään kolmiulotteisten asioiden muovaaja, mutta tästä tuli kuitenkin ihan kelpo käsi. Ensin kieputin kipsinauhaa oman käden ympärille. Otin tekeleen pois kädestä, kun se oli vielä pahasti kesken ja työnsin sen sisälle talouspaperirullapahvin. Jatkoin käden paikkaamista pienemmillä ja kapeammilla kipsinauhan palasilla. Oli aika sotkuista puuhaa. Sen jälkeen käsi kuivui pari päivää. Kuivaa kipsikättä muokkasin struktuurimassalla lisää. Kieputin myös sen ympärille punaiseksi värjättyä sideharsoa. Taas käsi kuivui vuorokauden. Lopuksi maalasin sen akryyliväreillä. Käsivarren reiän peitin lopulla silkkisaven palasella ja maalasin suoraan senkin päälle. Tästä tuli aika hyvä puliukon kuolioon mennyt verinen käsi. Olisi pari hyvää temppua takataskussa käden kanssa, mutta ainakin Tyyne pelkää sitä jonkin verran eli katsotaan nyt temppuilenko vai jätetäänkö käsi lojumaan naksukupin viereen.





Mustaksi maalattuihin taloihin tuli idea eräästä blogista. Rakennusjätepuupalikat sahattiin sopivan muotoisiksi ja kokoisiksi, maalattiin liitutaulumaalilla ja liiduilla kirjoitettiin böö. Yksinkertaista ja helppoa. Jouluksi niihin voi kirjoittaa vaikka jul. Tällä hetkellä taitaa tekstinä olla öbö. Eli on monikäyttöinen koriste.




Eniten aikaa ja miettimistä vienyt halloweenaskartelu on noita. Viime vuonna eteisessä roikkui haamu: massapallo johon olin piirtänyt silmät ja sen päällä oli valkoista sideharsoa. Sama pallo roikkui tänäkin vuonna pari päivää keittiössä jossa se alkoi pikku hiljaa muotoutua noidaksi. Muutama kerros punaiseksi värjättyä sideharsoa valkoisen teessä värjätyn harson alle. Hattu ommeltu pellavasta ja täytetty kangasriekaleilla. Vartalo ommeltu myöskin pellavasta ja pellavavartalon sisällä lisää punaista sideharsoa. Kaulassa pari kieppiä huovutettua narua, vanha kaulahuivi ja koru. Käsiksi pujotettiin keppi. Lopuksi maalasin sotkuja hattuun, vartaloon ja sideharsoihin sekä tein kasvot. Tämäkin on ihan kelpo halloweenkoriste, joka pääsee käyttöön myös pääsiäisenä.







Nyt saa halloween tulla - olen valmis.

10 kommenttia:

  1. Onnittelut Toivolle! Nähtiinkin tänään hallissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Siellä se oli ja haluaisi mennä tänäänkin :)

      Poista
  2. Onnea Toivo! Ja on kyllä hurjat koristeet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo hurjaa on. Tänään viritetään seitit. Lapset tykkää kovasti, mutta toi käsi taitaa olla kummastakin pikkuisen pelottava.

      Poista
  3. Vähän myöhästyneet onnittelut Toivolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tässähän vielä ehtii monet onnittelulaulut laulaa.

      Poista
  4. Myöhästyneet onnittelut Toivolle!
    Kylläpä sinulla on aivan mahtavia halloween koristeluja. Varmasti on ollut makeat juhlat!

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)