keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Kaikenlaisia käsitöitä

Piti tehdä kooste parista pienestä käsityöstä ja askartelusta, mutta löysin koneelta kuvakansion, jossa oli muutama pikkukäsityö viime joululta asti päivittämättä. Melkein järkytyin, mutta koska ne ovat vain ihan pikkujuttuja, niin siksi vain melkein. Laitetaan ne nyt tähän samaan sekalaiseen joukkoon.

Joukkonen sekalaisia tiskirättejä langoista, joiden merkit ja koostumukset ja ohjeet eivät voi enää mitenkään olla muistissa. Noista tiskiräteistä sininen on muistaakseni mennyt häälahjapakettiin tai sitten siihen meni se toinen sininen ja tämän olen antanut jollekin muulle tai sitten se on vielä jossain omassa säilössä. En muista enää. Kolme rullassa olevaa meni Toivon eskariopelle ja kouluavustajille kevätlahjapakettiin.





Keväällä ompelin Toivolle koristetyynynpäällisen ja patjan päällisen Ikean kankaista. Patjana on vauvasängyn patja, joka ei ollut koskaan vauvasänkykäytössä, mutta nyt uuden  päällisen saamisen jälkeen on ollut ahkerassa leikkikäytössä. Uusi päällinen on jo pestykin pariin kertaan ja taitaa tälläkin hetkellä olla pyykissä. Otin tuolloin kevällä Toivon huoneesta kuvia ja olin varmaan ajatellut päivittää siistiä huonetta blogiin asti, mutta enpä näköjään muistanut. Tällä hetkellä sänky on mullin mallin, lattiamattona on hujan hajan Aku ankkoja, komerosta putoaa tavarat päälle kun oven avaa ja pöytä on täynnä pikkuautoja ja legoja ja jossain seassa on aapinen ja matikan kirja. Se on kai lahjottava lapset siivoamaan huone.





Pisimpään päivitystä odottanut askartelu on olkihimmeli, jonka tein jo ennen viime joulua. Kuvastakin näkee, että joulukalenterista on avaamatta vielä ainakin kahdeksan luukkua. Tuossa samassa paikassa se on roikkunu siitä asti ja jostain ihme syystä sen alimmainen kuutio on hajonnut. Liekö kissalla osuutta asiaan. Se on kuitenkin tarkoitus korjata vielä ennen joulua ja suihkuttaa ja siirtää toiseen paikkaan.

Olen joskus vuosia sitten hankkinut himmelineulan ja sen avulla tuon tekeminen oli ihan helppoa. Ohuista pilleistä haluaisin kokeilla värikästä himmeliä, mutta vielä en ole ehtinyt pillikauppaan saakka. Olkien kanssa kun on se halkeamisen ongelma, pillit ehkä pysyvät paremmin ehjinä valmistusvaiheessa.





Tämän syksyn pikkuaskarteluihin kuuluu Toivolle virkattu kännykkäpussi. Poika itse pyysi sellaista (koska Villellä ja Kallella ja Ellalla ja ties kellä kaulapussi jo on) ja tottahan se on silloin tehtävä. Ei mikään taidonnäyte, mutta hoitaa hommansa loistavasti. Jämänallea, nappi Virosta, tähti laatikon pohjalta ja on muuten pimeässä hohtavaa laatua.



Toivon tulevia synttäreitä varten askarreltiin kutsukortteja. Poika piirsi pahviin hämähäkinverkon ja kortin kulmaan ripustettiin viime kekkereistä jääneitä hämähäkkejä. Kuoret on ommeltu tapetinjämistä.





Tyynelle innostuin neulomaan baskerin, kun löysin ohjeen käsityölehtikasasta. Ohje on leikattu jostain lehdestä, joten tästäkään ei nyt ole tämän tarkempaa infoa, mistä ohje on alunperin. Minun käsiala ei sopinut tämänkään ohjeen kanssa lainkaan yksiin. Ohjeen mukaisella silmukkamäärällä tuli niin iso, että oli minullekin iso. Mutta koska Tyyne tykkää tästä, ompelin käsin reunukseen muutamia kerroksia kuminauhalankaa ja hattu pysyy hyvin päässä. Varsinkin kun alla on kypärämyssy.

Raidoitus myssyyn, jossa on ensin paljon silmukoiden lisäämisiä ja heti kohta vähentämisiä ei ollut viisas ajatus. Ainakin nuo kahden kerroksen raidat näyttävät hölmöiltä ja langanvaihtumiskohtaa en saanut siistiksi. Tyyne halusi itse myssyyn tupsun, kukan ja heijastimen. Aika monta elementtiä, mutta olkoon. Heijastimen olisi pitänyt olla sellainen narun päässä roikkuva, mutta se olisi ollut minulle aivan liikaa. Pitkän keskustelun ja kaupankäynnin jälkeen tyttö tyytyi tuohon kukassa olevaan heijastintäppiin. Itselleni annan tästä arvosanaksi korkeintaan tyydyttävän, mutta Tyynelle tämä on käyttömäärän perusteella täyden kympin hattu.





10 kommenttia:

  1. Olen jo pitkään seurannut blogiasi-täältä löytää aina kivoja ideoita askarteluun ja käsitöihin.Tosi kivat synttäri-kutsukortit olette askarrelleet. -Hanna-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Itsestä kyllä tuntuu, ettei mitään valmista tule ikinä. Mutta ehkä tämä vuosi on vain ollut sellainen, kun alkuvuonna olin käsi paketissa ja sitten tuli kevät ja kesä jolloin en juuri käsitöitä tee. Nyt on vauhti päällä ja kesken vaikka mitä :) Eli valmistakin on taas luvassa.

      Poista
  2. Upea himmeli! Meillä edellisen himmelin alaosan tuhon syyksi osoittautui poikien miekkaleikit, siinä ohessa oli hieman miekkailtu himmeliäkin. Ja monta aivan ihanaa käsityötä, olet taitava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Miekat kyllä meilläkin viuhuvat välillä kovaa vauhtia, mutta toistaiseksi suuremmilta tuhoilta on vältytty. Täytyykin muistaa tuo kun uudelleensijoitan himmelin.

      Poista
  3. Enpä tiedä, millainen on himmelineula. Pitkä? Seuraavalla kerralla ehkä näen, jos muistan kysyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on pitkä...olisiko jotain 15 senttiä? En ole mitannut, mutta pitkä on. Säilytän sitä kardemummapötkilössä.

      Poista
  4. Vuoden tyhmä kysymys: miks noi rätit pitää pestä ennen käyttöä... Muilta osin ymmärrän, että noi on tosi hienot lahjat hienoissa paketeissa. :)
    Kortit on tosi hienoja! Ja hämiksetkin roikkuu vielä kiinni niissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole tyhmä kysymys ollenkaan. Siksi pitää pestä, koska imukyky paranee ja onhan noissa langoissa kaikenlaisia käsittelyaineita. Yleensä pesen itse ennen kuin annan lahjaksi, mutta nämä nyt jostain syystä jäi pesemättä. Minähän pesen aina kaikki uutena ostetut vaatteetkin ja kankaat ennen käyttöä. Niissä on vähintäänkin homeenestoaineita kun ne suurissa konteissa tänne Suomeen tuodaan.

      Ja kiitos, kortit on minustakin aika kivat. Niihin piti liimata hämähäkkitarrat, mutta ei mun kohtalaisen suuresta tarrakokoelmasta sellaisia löytynyt - monta muuta ötökkää kyllä. Ja onneksi ei löytynyt, tuosta tuli kivempi.

      Poista
  5. Kaikenlaisia kivoja juttuja taas sulla blogi täynnä. Tuo Tyynen myssy on vallan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos :) Myssy on ihana, vaikka ensin pidin sitä ihan tekeleenä. Ja Tyynen päässä se on ihan nappi juttu. Naurattaa kyllä ajatus siitä heiluvasta heijastimesta hatussa, minkä tyttö itse olisi halunnut.

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)