torstai 2. lokakuuta 2014

Kirpputorilöytöjä

Tehtiin pieni kirpputorikierros miehen ja Tyynen kanssa. Tein ihan kivoja löytöjä, mutta seuraksi valitsen ensi kerralle jonkun muun. Eka kirppari oli uusi tuttavuus minulle. Sijainti Lahden Sopiksessa, mutta nimi ei jäänyt muistiin. Näytti siltä, että siellä on ammattimyyjien kirpparikamaa. Suuressa osassa pöytiä hintalappujen käsiala oli sama. Vanhaa Arabiaa, lasia ynnä muuta 'parempaa' roinaa. Ei juurikaan vaatteita eikä lainkaan lastenvaatteita. Ihan mielenkiintoista tavaraa, eikä kovinkaan ylihinnoiteltua. Mies jaksoi vielä täällä olla kiinnostunut, Tyyne puolestaan hoki koko ajan en jaksa enää kävellä. Toinen kirppari oli SPR:n Kontti ja mies meni sillä aikaa käymään ruokakaupassa. Tyynen lahjoin olemaan hiljaa lupaamalla ostaa pehmolelulaarista kolme pikkupehmoa eurolla. Ei se hinta kova ollut, mutta inhoan pehmoleluja. Sain kuitenkin tytön pysymään hiljaa.

Samalla reissulla käytiin ostamassa Hong Kongin alesta kissanruokaa, koska sitä nyt sattuneesta syystä kuluu melko paljon. Kirpparilta löytyi pari ruskeakuvioista lautasta kissojen ruoka-astioiksi ja emalikuppi raksukupiksi. Nyt kun kuivaruoan kulutus on suurta, täytyy tämänhetkistä pientä raksukuppia olla täyttämässä useita kertoja päivässä. Tuo emaliastia toivottavasti vähentää raksujen lapioimisen tarvetta.

Löytyi jälleen halpa kukkalautanen kakkulautaseksi ja kissojen repimän pipoverkon tilalle myös uusi. Ei tarvitse lähteä Ikeaan sitä varten. Kysehän on tästä säilytyslokerikosta.

Ostoskoriin siirtyi myös muutama edullinen pitsiliina, vanhat fiskarsit ja kukallinen täkki. Sekä kolme pehmokissaa.


2 kommenttia:

  1. En vieläkään ole kerinnyt muille kirpputoreille kuin Missiokaupan kirppikselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä minäkään monessa ole vielä päässyt käymään.

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)