Elämää keski-ikäisessä talossa melkein maalla. Arkea ja juhlaa lasten kanssa, käsitöitä, puutarhanhoitoa ja sisustamista, kirpputoria ja kierrätystä, kissanhoitoa ja remontteja.
torstai 11. joulukuuta 2014
Luukku 11 - sammutuspeitteen huppu
Olen joskus vuosia sitten voittanut Invalidiliiton arpajaisissa sammutuspeitteen, jonka huppu on kirkuvan sininen ja ruma kuin mikä. Peite oli keittiön seinällä sellaisessa paikassa, mistä se ei näkynyt. Ja mistä se olisi ollut tarpeen tulleen tosi hankala ottaa käyttöön. Kohta kaksi vuotta sitten tehdyssä keittiön pintaremontissa ei peitteelle enää ollut paikkaa. Ja se on siitä asti odottanut uutta huppua, että sen voi laittaa oikein esille. Onneksi peitteelle ei ole ollut tarvetta. Mutta nyt vihdoinkin muistin sen olemassaolon ja ompelin uuden hupun. Eikä aikaa mennyt kuin puolisen tuntia, joten olisi sen kyllä ehtinyt aiemminkin tehdä.
Mitat vanhasta hupusta, jonka mukaan ompelin uuden. Vähän koristeita perintöpitseistä etupuolelle, tarranauha hupun alareunaan ja sirkkarengas ripustusreiän ympärille ja valmista tuli. Viimeistelin vielä tekemällä kohokirjoittimella sammutuspeite-tekstin huppuun.
Nyt peite sopii paremmin sisustukseen kuin se kirkkaan sininen Invalidiliiton kuori. Autotallissa on sammutuspeite vielä alkuperäisellä hupulla, mutta sitä en taida tuunata.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Nätti. Teksti on kyllä tarpeen, että tietää, mistä on kyse ;)
VastaaPoistaHyvä, kun tuo on esillä. Meillä se on oven takana eteisessä - liian kaukanako?
Joo, naurettiin sille tekstille. Eipä sitä kukaan käy lukemaan ja itse kun tietää, missä se on, se riittää. Meillä toi on nyt väliaikaisesti keittiössä aika korkealla, mutta pääsee joulun jälkeen heti omalle paikalleen ja on vain parin askeleen päässä liedestä.
PoistaHieno! Voisit perustaa oman tuotemerkin tai myyjäispisteen, tuo sopisi muillekin kuin teille ja meille :)
VastaaPoistaKiitos :) Myyjäispiste olisi tosi hyvä idea. Paitsiettä. Olen ihan pikkuisen huono tekemään sarjatyönä yhtään mitään. Joka vuosi on joulukorttien askartelu ollut ekan kolmen kortin jälkeen yhtä tuskaa. Sitten kun sai lapsityövoimaa, vähän helpotti. Tänä vuonna lähti partion kortit :D Mutta joo. Useinkin mietin näitä juttuja ja sitä, mitä kaikkea voisi tehdä ja myydä, mutta tuo sarjatuotanto ei mulle oikein maistu. Vaikkakin toimintaterapeutin työkyvyn arviossa just kokoonpano-osio oli ainoa, mikä multa sujui se sarjatyö.
PoistaTosi hieno idea! Tuota voisi itsekin kokeilla. Meillä sammutuspeite on hellan vieressä kaapin ovessa, josta sen kyllä melko nopeasti saisi varmaan tarvittaessa esille.
VastaaPoistaMinun on pitkään pitänyt tehdä kanssa tuollainen, mutta en ole saanut aikaiseksi. Sinä olet tehnyt kauniin hupun,
VastaaPoista