Elämää keski-ikäisessä talossa melkein maalla. Arkea ja juhlaa lasten kanssa, käsitöitä, puutarhanhoitoa ja sisustamista, kirpputoria ja kierrätystä, kissanhoitoa ja remontteja.
sunnuntai 7. joulukuuta 2014
Seitsemäs luukku - käpykranssi
Ei joulukalenteria ilman kranssiaskartelua. Tänä vuonna se on käpykranssi.
Pohjana tässä on villiviinistä kieputettu kranssi. Olisin halunnut tehdä alun perin pelkästä villiviinistä, koska siitä tulee kivan näköinen. Ainoa villiviiniköynnös, joka meillä on jo tarpeeksi iso, että siitä voi otaa oksia, kasvaa suurimmaksi osaksi maata myöten. Eli oksat olivat aika mutaisia. Nämäkin piti pestä, joten tein vain pienen kranssipohjan.
Kävyt on kerätty jo aikoja sitten kävelylenkkireissulla. Toivo oli silloin vauva ja olin vaunulenkillä. Että kävyt olivat ainakin tarpeeksi pitkään saaneet kuivua.
Kävyt on liimattu kuumaliimalla. Lopuksi maalasi askartelumaalilla pikkuisen käpyjä valkoiseksi.
Ulko-ovessa kranssi olisi omimmassa paikassa, mutta ei varmaan pysy siinä kun lapset paiskovat ovea. Pistin sen sitten tupaan seinälle ja kivahan se on siinäkin.
Kranssi oli se askartelu, mitä olin tekemässä kun tuli suru-uutinen Arvo-kissasta. Jatkoin maalaamista loppuun tilanteen jälkeen ja tuli ehkä vähän sudittua liikaa maalia. Tämä hiukan ikävällä tavalla muistuttaa tapahtuneesta, mutta toisaalta tulee myös ne kivat muistot kissasta mieleen. Kovasti on Arvo vielä ajatuksissa, mutta enää ei ihan koko aikaa itketä. Aamu on ehkä hiukan alakuloinen ja hämmentynyt kun joutuu nukkumaan yksin. Tosin on jo löytänyt Eskosta uuden unikaverin.
Viikonloppuna on onneksi ollut kaikenlaista kivaa tapahtuma. Oli oman perheen pikkujoulut ja itsenäisyyspäivä. Sen lisäksi on käynyt kivoja vieraita kahvittelemassa ja epämääräinen määrä eri-ikäisiä lapsia leikkimässä. Sain jo ensimmäisen joululahjankin annettua eteenpäin. Joululahjatilanne on ostolahjojen osalta hyvä eli kaikki on jo. Mutta itse tehtävät paketit on vielä pahasti vaiheessa. Pikkujoulut vietettiin perinteestä poiketen jo perjantaina, koska itsenäisyyspäivänä oli tänä vuonna uudenlaista ohjelmaa. Oltiin mukana partion kynttiläkulkueessa ja lupauksenannossa. Poliisisaattueessa käveltiin muutaman kilometrin matka sankarihautausmaalle laskemaan kynttilät. Sen jälkeen oli partiolaisten lupauksenanto ja uudet partiolaiset saivat huivit. Oli vähän erilainen ilta.
Tunnisteet:
Askartelut,
Juhlapäivä,
Kissat,
Kranssit,
Luonnonmateriaalit,
Maalattua,
Sisustus,
Tupa
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Juhlavaa. Kivaa olla partiolainen.
VastaaPoistaKyllä ja kyllä.
Poista