torstai 18. joulukuuta 2014

Luukku 18 - joulukorttiasiaa ja tonttulakkiasiaa

Tänä vuonna ei tehty itse joulukortteja, vaan laitettiin postin vietäväksi partiolaisten kortit. Niitä ei ollut tarpeeksi ja ensin ajattelin lopuille itsetehtyjä kortteja. Pidin sitä kuitenkin epäreiluna kaikkia partiokortteja saaneita kohtaan ja ostin sitten lisäksi kaupan kortteja. Ja nyt tuntuu epäreilulta, että kaikki eivät saaneetkaan pariokortteja. Huokaus. Ja kaiken lisäksi joka kerta, kun postilaatikkoon kolahtaa itse tehty kortti, harmittaa kun omat jäi tekemättä. Toisaalta partiolaisen äitinä olisi noloa olla lähettämättä partion joulukortteja. Melkoinen korttiongelma.

Joka tapauksessa korttiaskarteluun on ensi vuodeksi jo nyt kertynyt kolme ideaa. Kaikki vieläpä omasta mielestä aivan loistavia. Yksi ideoista on suora kopio Tyynen eilisestä kerhoaskartelusta. Piparkakkukortti. Kaikista ihanin kortti ikinä, joka on meille tullut, on sukulaistytön pienenä askartelema piparkakku-ukkokortti. Se on ollut meillä esillä joulukoristeena. (Tällä hetkellä sekin on varmaan siinä kadonneessa joulkoristelaatikossa, jossa on myös lippunauha ja pari muuta 'tärkeää' joulukoristetta.) Tämä Tyynen tekemä kortti on aivan erilainen, mutta taisi mennä suoraan kärkeen ihanin joulukortti -kategoriassa. Tässä saattaa olla lievää kotiinpäin vetoa. Mutta kuitenkin. Ensi vuonna meiltä ehkä lähtee piparkakku-ukkojoulukortit. Tai sitten ne partion kortit. Vuoden verran saatte jännittää.




Korttitaiteilija on pitänyt useita päiviä päässään viime vuonna ommeltua tonttulakkia. Pohdin jo silloin, että miten tämä harmaa lakki kelpaa. Yhtään valitusta ei ole vielä tullut. Koululaiseltakaan. Vaikka koulussakin kaikilla muilla oli punaiset. Tonttulakit ovat meillä menneet lämpimällä säällä ihan piponakin ulkona. Ja se on kiva, kun ovat niin ahkerassa käytössä. Onko sen tonttulakin ja tonttupuvun aina oltava punaisia - onhan niitä harmaapukuisiakin tonttuja. Ainakin meidän suunnalla.

6 kommenttia:

  1. Mä niin ymmärrän ton korttistressin (ja olin haistelevani tuota, kun nähtiin). Täytyy myöntää, että kun kortti tuli, mietin että nyt on kyllä oltava joku hyvä selitys :D. Ja niin olikin. Partio on oivallinen selitys.
    Minä taas pidin itseäni laiskana, kun en askarrellut vaan on kuvakortti. Vaikkakin sen kuvan ottaminen ja valitseminen oli mielestäni ihan yhtä työläs prosessi ;).
    Mekin alettiin käydä kaupassa lakki päässä, kypärämyssy vaan alle ja kelpaa tonttujen kulkea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna näyttää olevan vähemmistönä nuo itse tehdyt kortit. Ainakin meille tulleet. Nää on näitä elämän vakavia asioita :D

      Poista
  2. Myös harmaa on hyvä väri tonttulakille :) Mun lähettämät joulukortit on aina ostokortteja hyvin harvoja poikkeuksia lukuunottamatta. Ja ikinä en onnistu hankkimaan kortteja niin että menis tasan, aina jää yli ja seuraavana vuonna pohdin kenelle lähetin millaisen kortin. Joten minulta voi saada saman kortin monta vuotta peräkkäin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin harmaa on hyvä, vaikka vähemmistöä onkin tonttulakkimaailmassa. Joulukorttiasia on hankala, oli se millainen tahansa. Mutta kiva niitä on lähettää ja saada.

      Poista
  3. Tuo piparikortti on kiva!
    Kortteja olisi vaikka kuinka paljon jäljellä edellisiltäkin vuosilta, mutta kirje lähti/lähtee tänäkin vuonna, tosin osa sähköisesti kaukana maailmalla oleville. Olemme aina myöhäsyntyisiä tämän jutun kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja minä olen aina yleensä ajoissa :D Tänä vuonna erityisen.

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)