tiistai 16. joulukuuta 2014

Luukku 16 - kestohevipussi



Meillä oli vuosia käytössä kauppareissuilla SPR:n kestopussit vihannesten ja hedelmien pakkaamiseen. Ne kuluivat ajan kanssa rikki, rispaantuivat ja kiinnityssysteemit hajosivat. Vanhat valoverhot odottivat kaapissa pääsyä uusiksi kestohevipusseiksi. Joku kuukausi kauppareissuiltiin ilman kestoja, mutta tämä joulukalenteri toimii usein motivaattorina kaikenlaiselle 'pitäisi tehdä' asialle. Ja niin valmistui nämäkin pussit.

Olin jo leikannut verhot pussien muotoon, kun törmäsin eräässä Facebookin ryhmässä aiheeseen ja siellä oli hyviä vinkkejä tarran kiinnittämiseen. Ainakaan noissa ostokestopusseissa ne hintalapputarrat eivät pysyneet, vaan niitä etsittiin aina kärryjen pohjalta ja toisista tuotteista.

Näihin pusseihin ompelin kiinni pienen palan vanhaa lakanakangasta ja siinä tarra pysyy hyvin, mutta myös irtoaa siististi. Pussin kiinnitys tapahtuu pienen kuminauhalenkin avulla. Helppoa.


 


6 kommenttia:

  1. Kierrätys on hyvä juttu ja nyt on taas mukava lähteä parantamaan maailmaa ja muistutella tämän kautta toisillekin (kuten minullekin vaihteeksi) että pieniä ohuita muovipusseja ei kannata kotiin kantaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä ohuita hevi-pusseja kertyy ainakin meille aivan hirmuiset määrät, jos ei ole tällaisia käytössä. Monet asiat (banaanit, paprikat, kaalit ja sensellaiset) pystyy ostamaan ilman pussejakin, mutta ei ihan kaikkea. Ja entäs ne nopeat kassan miehet, jotka laittavat kassalla joitakin pikkuasioita, kuten sukkia tai kalsareita pusseihin ennen kuin ehtii sanoa ei.

      Poista
  2. Mä olen miettinyt tätä aina, että onko hyvä vai paha. Meille ne pienet pussit menee biopusseina tai ihan roskapusseina (sekä välillä pakastamis- tai eväspusseina). Samoin mietin, että olisko joku toinen sitten kuitenkin parempi ratkaisu biopussiksi.
    Meillä on aina oma kassi ostoksilla mukana, mutta sitten kotona miettii, että mihin ihmeeseen ne roskat pistetään. Mennäänkö me nyt ostamaan niitä muovipusseja.
    Näitä en ole siis vielä kätevästi ratkaissut. Oletan, että sulla on joku hyvä systeemi, jonka kerrot :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei ole biopussia, jätteet menee kannelliseen astiaan, pohjalla vain vähän sanomalehteä. On tuo oma kompostori, joten vähän eri juttu meillä kuljetella edestakaisin sitä sankoa. Kaupungissa käytin maitotölkkiä bioastiana, jonka tyhjensin ja tölkin heitin omaan jäteastiaan. Sanomalehdestä saa myös taiteltua biopussin, mutta mulla sellainen kerran levähti matkalla, enkä sen jälkeen enää sanomalehteä käyttänyt.

      Pakastimeen menee vain rasioita. Ja jos eväspussia tarvii (tässäkin käytössä rasiat yleensä) tulee noita leipäpusseja sen verran, että niistä riittää. Ja tosiaan joskus nuo kassanmiehet on niin nopeita, että ehtivät laittaa pakasteet muovipusseihin pyytämättä. Tai sukat tai kalsarit tai jotain. Niitä pusseja kyllä tulee aina jostain. Ja tietty joskus nuokin kestot unohtuvat kotiin ja silloin otetaan muovipussit ja taas niitä tulee.

      Roskapusseina menee meillä hyvin kissanraksupussit (kolme kissaa, pitää olla suuret raksupussit) ja muut suojamuovipussit mitä nyt tulee milloin mistäkin. Rakentajalla niitäkin kertyy. Jostain niitä pusseja aina tulee, vaikkei niitä kaupasta otakaan. Ja jossain kaupoissa ne myyjät ovat tosiaan niin nopeita, että ehtivät laittaa ostokset muovipussiin. Otan ne kyllä yleensä vastaan, ei tämä niin vakavaa ole.

      Ja piti oikein käydä katsomassa, minkälaiset roskapussit meillä nyt on. Toisessa on joku pieni kaupan miehen nopeasti pakkaama kuviopussi ja toisessa aito oikea sininen roskapussi, jossa Tyyne toi viime viikolla kerhosta askarteluja kotiin.

      Poista
    2. Kiitos, olen huojentunut :).
      Toi maitotölkki onkin hyvä idea.
      Meillä kun ei ole kissaa, ei tule niitä pusseja. Leipääkin tulee sen verta vähän syötyä, että sekään ei auta. Eikä rakenneta. Ehkä me hankitaan pari kissaa ja aletaan rakentaa, en keksi muuta vaihtoehtoa ;D.

      Poista
    3. Noi nyt tuli ekana mieleen. Tuleehan teille vessapaperipusseja ja vaippapusseja, mutta kissan hankkiminen tuo roskapusseja kaikkein parhaiten :D

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)