perjantai 27. marraskuuta 2015

Tytön huone

Olen ihan unohtanut päivittää Tyynen huoneen kuulumisia. Huone on ollut käytössä jo yli kuukauden. Siis muussakin käytössä kuin vain nukkumiskäytössä tai varastokäytössä. Sitä ei ole varsinaisesti sisustettu mitenkään, osa leluista on vielä muualla säilytyksessä ja lipastojen laatikot ovat tyhjiä tai sitten niissä on työkaluja tai muuta pikkutytön huoneeseen kuulumatonta. Osa huonekaluista ei edes jää tuonne, mutta yritettiin tehdä tytön kanssa tästäkin välivaiheesta edes pikkuisen kivan näköinen ja viihtyisä.

Varastolta se minun mielestä vielä näyttää, koska huonekalut on vain laitettu sinne mitenkään miettimättä, mutta pääasia on, että tyttö tykkää.




Sänky, päiväpeitto, sängyn yllä roikkuva verho ja ikkunaverhot jäävät tuohon ja ovat jo omilla paikoillaan. Kaikki ne on hankittu kirpputorilta, vaikka sänkyyn pitikin tilata Ikeasta uudet kiinnitysosat, kun ne sängyn mukana tulleet hävisivät. Löytyivät kyllä toissapäivänä - pitää keksiä niille jotain muuta käyttöä. Verhot tyttö valitsi itse nettikirpparilta.

Kattovalaisin pitää vielä vaihtaa. Uusi on jo tiedossa. Se pitää ensin pestä, maalata ja tuunata ennen paikoilleen laittamista. Tuo nykyinen ei valaise riittävästi.

Pienen sängynvierusmaton ostin uutena ja sen kaveriksi tyttö on toivonut joulupukilta aamutossuja. Kun tossuja olisi kuulemma kiva säilyttää siinä maton päällä. Aamutossut on jo hankittu käsityömessuilta, ne pitää enää paketoida. Canada-magneetin toi serkku tuliaisiksi ja se on niin rakas, että sitä ei saanut laittaa sinne, missä muut magneetit on. Onneksi on metallisänky.




Sängyn päädyn pikkulipasto, samoin kuin piianpeili, ovat perintökalleuksia, jotka on maalattu. Tuo lipasto oli jo saanut myyntituomion, koska se ei alkuperäisenä ollut ollenkaan meidän juttu. Mutta maalattuna se on oikein sopiva tytön huoneeseen. Lipasto ja nukkekoti hakevat vielä paikkaansa huoneessa. Nukkekodin alla oleva 'laastarilaatikko' on tuossa vain väliaikaisessa säilytyksessä.

Ystävä toi lapsille suklaakalenterit ja ne onkin ensimmäiset sellaiset meillä ikinä. Tyttö muistaa mainostaa kaikille omista kalentereistaan eli maitosuklaakalenteri ja äidin valkoinen kalenteri. Siis se itse tehty taskukalenteri. Lipaston päällisen on sisustanut tyttö itse. Tärkeillä tavaroillaan.




Ikkunan eteen laitettiin perintöpöytä, joka ei ehkä myöskään jää tänne tai ainakaan ihan tuohon paikkaan. Tai sitten jää. Samoin nurkassa oleva veljeltä saatu tuoli pitää laittaa järkevämpään paikkaan ja sen lisäksi päällystää uudelleen.

Pöydän päällä taitaa olla ne kaikkein tärkeimmät tavarat. Rasioissa korut, käsivoiteet ja kortit.

Kyllä se jo ihan tytön huoneelta näyttää, vaikka vielä kovin keskeneräinen ja suunnittelematon onkin. Ne pari vuotaa tapettiakin puuttuvat edelleen. Tyttö itse on tyytyväinen ja kuulemma ainoa huono asia huoneessa on automaton puute. Sellainen onneksi löytyy vastapäisestä huoneesta, toivottavasti pärjätään sillä.

6 kommenttia:

  1. Kyllä Tyynen huone on nyt jo tosi kivan näköinen. Siitä sitä on sitten mukava pikku hiljaa somistella eteenpäin. Automattoa pitänee lainailla välillä veljen huoneesta. Kohta saa jo avata ensimmäisen luukun....kivaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Nyt on se vaihe, kun lasketaan, että montako yötä on ekan luukun avaamiseen.

      Poista
  2. Automatolla pääsee tännekin leikkimään - meillä on yläkerran lastenhuoneessa automatto!
    Kiva kun pikkusisko on innostunut itse sisustamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää. Isoveljen automatolle ei pääse ihan aina kun haluaa. Tänään kyllä jo ajattelin, että jos kirpparilla tulee halpa matto vastaan, ostan.

      Poista
  3. Sievä on huone, tossu toive on ihana. Ja näkyy sinne huoneeseen mahtuvan myös punaiset karvaystävät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa vaan kuinka monet tossut Tyyne on kirppareita kierrellessä sovitellut :D Pienempi punainen karvaystävä on siellä hyvin paljon. Isompi taisi tällä kertaa olla siellä oman rauhan haussa, mutta tulihan pienempi perässä. Tietenkin. Sillä on kova urakka kun pitää päivystää kaikkien kolmen muun kissan liikehdinnät :)

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)