Elämän tylsiä yllätyksiä

Tykkään tavallisesta taviksen elämästä. Tavan arjesta, joka sisältää pientä puutaa kotona, kaikenlaista tekemistä lasten kanssa, välillä ystävien tapailua ja joskus jossain pienillä retkillä käymistä. En kaipaa suuria tapahtumia tai elämyksiä tai maailmanympärimatkailua. Tavalliset pienet arjen asiat ilahduttavat joka päivä suuresti ja olen tyytyväinen elämääni. En stressaa pienistä tai suuremmistakaan vastoinkäymisistä, koska asioilla on tapana järjestyä. Aina on ollut. Mutta sitten kun niitä pieniä vastoinkäymisiä tai murheita tulee useampi peräkkäin, nousee tukka pystyyn ja verenpaine kohoaa. Itkettää ja harmittaa. Väsyttää. Tänä talvena ja keväänä on jokunen tapahtuma ollut ja eilen tuli se viimeinen harmi ja ajatukset ovat nyt ihan sekaisin.

Ensin talvella saatiin kokea, mitä tapahtuu kun jonkun hiuksista löytyy täi. Eihän se mikään maailmanloppu ole, mutta melkoisesti työtä aiheuttava juttu. Ehkä hiukan ylireagoin asiaan, mutta halusin täistä eroon heti enkä kuukauden päästä. Tehokkaalla täishampoolla pestiin kaikkien hiukset ja oli se kyllä niin tehokas, että kahden viikon päivittäinen täikampaamiskuuri ei tuottanut yhtään elävää täitä tai edes täin munaa. Siitä huolimatta pakastin oli koko ajan täynnä pipoja, huiveja, hiuslenkkejä ynnä muita metrin päässä hiuksista olevaa tavaraa. Omissa pusseissaan. Joka pussissa luki päivämäärä milloin voi ottaa käyttöön. Kun ei sinne kaikki kerralla mahtunut. Pesukone pyöri useita kertoja päivässä 60 asteen pesuja. Kahden viikon ajan vaihdoin päivittäin tyynyliinat, lakanat, yöpuvut, puserot, pipot ja imuroin matot, sängyt ja sohvan. Ihan varmuuden vuoksi. Sen lisäksi laitettiin kahdeksi viikoksi jätesäkkeihin karanteeniin pehmoja, tyynyjä ynnä muita kuumaa pesua kestämättömiä. Osa niistä on vieläkin säkeissä, koska en ole vain muistanut, jaksanut tai viitsinyt niitä sieltä hakea. Kyllästytti ja väsytti jatkuva hiusten kampaaminen, pyykkääminen, pyykkien viikkaaminen, imuroiminen, pakastaminen ja koko paletti. Mutta täi lähti. Ja sen mukana väsymys, ärsytys ja harmitus.

Seuraava ikävä yllätys oli eläkevakuutusyhtiön kielteinen kuntoutustukipäätös. Sen sijaan tuli päätös osatyökyvyttömyyseläkkeestä. Sekin on ihan ok, mutta valitan päätöksestä tietenkin, koska oma tilanne on sama kuin aikaisemminkin. Kaiken lisäksi sama valitus pitää tehdä erikseen myös Kelaan, vaikka kumpikin valituksista päätyy todennäköisesti samaan muutoksenhakulautakuntaan. Äryttää, harmittaa ja kiukuttaa. Kunhan saan valituksen lopullisesti kirjoitettua ja postiin, helpottaa ainakin siksi hetkeksi kunnes seuraava päätös tulee. 

Viimeinen ikävä ja harmittava uutinen tuli eilen, kun kuulin kummitätini olevan sairaalassa huonossa kunnossa. Saattohoidossa jo. Kävin tätiä katsomassa, enkä pystynyt pidättämään itkua. Täti on itse valmis lähtemään ja on tyytyväinen elämäänsä, hymyili ja nauroikin. Meille kaikille muille luopuminen on vaikeaa.

Tylsiä yllätyksiä. Josko ne nyt loppuisivat tähän.