Tänä vuonna ei äitiä enää tarvittu mukaan taustatueksi, kun lapset lähtivät naapureita virpomaan. Sukulaisia ja kummitätejä virpoessa tarvitsivat sentään autonkuljettajan. Pientä noitalookia piti kuitenkin laittaa, koska virpojia kävi meilläkin. Ja ekaa kertaa meilläkin kävi useampia. Oli kiva nähdä yllättyneitä ja iloisia ilmeitä lapsilla, jotka tulivat virpomaan. Kun sen oven avasikin iso noita.
Tänä vuonna virvottiin kahdeksantoista vitsaa ja yksi pitsa. Kiitos kaikille oven avaajille makoisista herkuista, jotka ovat vielä kaikki syömättä.
Niin haikeaa lukea pienistä virpojista, meillä on nyt kuulemma ohitettu se ikä. Ei lähteneet pojat enää virpomaan. Onneksi pieni mummin mussukka sentään kävi täällä virpomassa.
VastaaPoistaVirpomisen päättymistä minäkin kauhulla odotan. Aika moni on jo ekaluokalla liian iso siihen, onneksi ei meillä vielä.
PoistaHyvää palmusunnuntaita sinne! Me vietimme päivän mummolassa, joten meillä ei käynyt virpojia. Lapset kuitenkin virpoivat mummolan naapurit ja loppuillan vietimme sohvalla suklaan parissa. Nam :)
VastaaPoistaNuo söivät eilen vain yhdet munat, loput säästetään kuulemma pääsiäiseksi :)
PoistaKiitos virpojille! Harmi, kun ei tavattu, mutta nätit virpovitsat olivat tulleet papalle - löysin ne vasta infon jälkeen ;)
VastaaPoistaViikko vielä pääsiäiseen...
Lapset suunnittelivat tarkkaan kenen luona käyvät. Muutama ei ollut kotona, mutta kävästiin sitten ylimääräisellä yllätysvirpomassa.
PoistaHienoa, että Toivokin suostuu huiviin - en itse lämpene yhtään velhohatuille tms, mitä pojilla näkee ja myös meillä virvottiin huivi päässä. (myös neljäsluokkalainen kävi virpomassa)
VastaaPoistaMinäkin tykkään noista huiveista enemmän. Velhohattu oli ensin päässä, mutta se oli niin hankala, että suostui lopulta huiviin. Viime vuonna olivat hattujen kanssa ja muistuttelin vähän, että oli aika hankalat kun eivät meinanneet pysyä päässä. Mä toivon myös, että vielä neljäsluokkalaisena virvotaan. Tässä kyllä käy noita isompia tyttöjä ja joka vuosi ollaan mietitty, että tulevatko ensi vuonna. On kai niin hyvät palkat, että tulevat :)
PoistaMeillä kävi virpomassa pari porukkaa. Ensimmäisessä oli 5 pikkunoitaa ja jokainen antoi vitsan, joten vitsamaljakko täyttyi jo aamulla. Iltapäivällä kävi vielä pari isompaa virpojaa.
VastaaPoistaKiva, eikös viime vuonna noidat jättäneet teidt väliin. Samat tulee sitten ensi vuonnakin, lapset kumman hyvin muistaa mistä sitä palkkaa maksetaan :)
Poista