sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Kesäistä sisustusta

Kesällä ei sisustaminen tai yleensäkään minkäänlainen sisätilojen siistinä pito ole mielenkiinnon kärjessä. Tänä keväänä ja kesänä olen ottanut itseäni niskasta kiinni pikkuisen ja ainakin yritän pitää jonkinlaista järjestystä ja pölyttömyyttä yllä. Ja erityistä huomiota olen yrittänyt antaa käsienpesualtaan siistinä pitämiseen. Siinä kun päivän mittaan kaikenlaisia kuratassuja käy käsiään pesemässä. Minkäänlaiseen pikkutavaroiden järjestämiseen tai huonekalujen siirtelemiseen ei kuitenkaan motivaatio riitä.

Sisustukseen tulee kesällä joitakin sellaisia asioita, joita ei talvella ole. Kuten aurinkovoiteet, jalkarasvat, hyttysmyrkyt. Pyykit kasaantuvat, kun niitä ei kukaan ehdi lajitella ennen kuin ihan pakossa. Samoin kaikenlaisia pulloja, purkkeja ja pakastusrasioita ilmestyy odottamaan käyttöä. Tavallisen käyttövaatekasan lisäksi on erikseen hyttysmyrkyllä kyllästetty pihavaatekasa. Tänä vuonna on ekstrana yksi puolityhjä huone, jonne kertyy tavaraa. Kuten myös yksi tyhjennetty lipasto, jonka sisältöä on sijoitettu vähän joka puolelle.

Parasta kesäsisustamisessa on kuitenkin se, että leikkokukkia voi laittaa maljakkoon vaikka joka päivä.



 







2 kommenttia:

Jokainen kommentti ilahduttaa :)