torstai 18. kesäkuuta 2015

Taudissa

Sunnuntaina  markkinoiden aikana minulla alkoi tauti. Tuli tosi vetämätön, voimaton ja veltto olo. Koko kroppaa sattui päästä varpaisiin. Jokaista lihasta ja niveltä. Varmaan vähän lämpöäkin palelusta ja hikoilusta päätellen. Maanantaina aamulla kuvittelin, että olen jo kunnossa ja vein lapset luvatulle Heinolan retkelle. No, käytiin lintutalossa ja kahvilla, mutta muut suunnitelmat jätettiin toteuttamatta. En jaksanut. Just ja just jaksoin ajella kotiin. Loppupäivän vietin sängyssä. Tiistaina en edes noussut sängystä. En tehnyt mitään. Lapset hoitivat itse ruokailunsa ja pöydän kattamiset ja siistimiset. Ja loppuajan metelöivät minun vieressä. Ainoa liikehdintä tapahtui, kun oli pakko hakea mies töistä kotiin. Yöpuku päällä. Illalla mies alkoi vihjailemaan, että pitäisi käydän suihkussa. Kävin kun olin ensin kerännyt tunnin voimia.  Keskiviikkona tuntui taas siltä, että olen kunnossa. Lähdettiin käymään lasten kanssa ystävällä kahvilla. Illallakin vielä tuntui siltä, että kaikki on kunnossa. Mutta kun kävin nukkumaan alkoi olo muuttumaan. Kolmen aikaan torstaiaamuna siirryin sängystä pois ja nyt päivitän blogia, maksan laskuja ja selaan nettikirpputorjea ja käyn välillä vessassa. Taisi tulla muutos juhannussuunnitelmiin. Tämä viikko oli sitten tässä.

3 kommenttia:

  1. Paranemista! Sairastaminen ei ole milloinkaan kivaa, saatikka juhlan aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tää on jotain ihan kamalaa. Äsken ulkoistin lapset lounaalle lähileipomoon, onneksi on sellainen. Ne toi mulle tuliaisiksi rekkamiehen wienerin ja sen söin. Nyt kuulostellaan pysyykö se sisällä. Jännäksi menee tää juhannuksen odottaminen.

      Poista
  2. Paranemisia. Olisit ulkoistanut lapset meille. Tähän samaan syssyyn he olisivat olleet tervetulleita.

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)