Puutarhassa kukkii taas kaikenlaista uutta ja meillä on etenkin aika paljon valkoisia kukkia. Osa on kukkinut jo jonkin aikaa, osa vasta aloittelee kukintaansa. Ja osa aloittelee kukintaansa varmaan parin päivän päästä.
Kanadanruohokanukkamatto kukkii runsaasti.
Viime vuonna istutettu hopeahärkki on levinnyt valtavasti.
Huntukuusaman kauniit valkoiset kukat muuttuvat vanhetessaan kellertäviksi.
Valkoinen luhtaesikko kukkii valkoisten metsämansikoiden seassa.
Valkoinen pikkusydän on istutettu pari vuotta sitten ja nyt on vasta alkanut leviämään.
Valkoisen lehtosinilatvan ostin jo vuosia sitten. Se hävisi jonkun talven jälkeen ja yllättäen ilmestyi takaisin. Olin vienyt kompostiin lehtosinilatvan kukkineet kukat ja sitä kautta se varmaan ilmestyi uudelle paikalle siemenien avulla. Ja pariin muuhunkin paikkaan. Nyt olen antanut sen levitä. Noiden sekaan ilmestyy välillä sinisiä kukkia, mutta ne otan pois, että saisin nuo pysymään valkoisina.
Grönlanninhanhikki ei tänä vuonna kuki erityisen runsaasti.
Vasta yksi päivänkakkara on avautunut. Olen sen seuraksi siirtänyt sormustinkukkaa ja harjaneilikkaa ja toivon, että ne kukkisivat kaikki samaan aikaan. Taitaa vaan tuo päivänkakkara ehtiä ensin.
Ostin joskus taimialesta pari valkoista isabellansyreeniä ja istutin ne huonoon pimeään paikkaan kitumaan muutamaksi vuodeksi. Siirsin ne pois ja pari vuotta ne kasvattivat juuria. Nyt pensaissa on runsaasti kukkia ja hurjan paljon ilahduttavaa uutta kasvua.
Lehtorikko kukkii ihanana pilvenä.
Lumipalloheisi 'Pohjan neito' kukkii kauniisti, sen edessä leviää tuntematon kurjenpolvi. Tänä vuonna lumipalloheidessä ei ole aivan niin runsaasti kukkia kuin viime vuonna. Viime syksynä siirsin pari liian kuivassa paikassa kasvavaa pensasta toiseen kosteaan paikkaan ja ne ovat lähteneet hyvin ja runsaaseen kasvuun. Ehkä ensi vuonna minulla on jo parissa paikassa kauniita kukkapalloja.
Kauniita kukkia! Ja kiitos valkoisesta lehtosinilatvasta, kukkii meilläkin jo komeasti. Ja mun lumipalloheisi teki ekat kukkansa, 8 kappaletta :)
VastaaPoistaKiitos :) Ihanaa kun säkin sait ekat pallokukat. Ne on vaan niin kauniita.
PoistaMiten paljon puutarhaasi mahtuukaan valkoisia kukkivia.
VastaaPoistaAika monta. Ja tässä vain nuo, mitkä kukkivat kun otin kuvia. Lisää tulossa :)
Poista