maanantai 27. kesäkuuta 2016

Juhannus Ahvenanmaalla

Aletaan lipsua mökkijuhannusperinteestä kun oltiin jo toista kertaa juhannus jossain muualla. Tosin retki juhannuksena on meillä aina ollut perinteenä ja nyt tehtiinkin koko juhannuksen ajan kestänyt retki.

Torstaina lähdettiin aamuyöstä ajelemaan Turkuun laivalle. Laivamatka oli sellainen tavallinen. Käytiin kaupassa, lasten leikkipaikassa ja kannella. Minä virkkasin ja mies näpelsi puhelinta, lapset tekivät jotakin. Erityisen mainittavaa on se, että ihan ekaa kertaa ikinä missään laivassa tai hotellissa tai missään oli aamupalapuffetissa tomaatit siivutettu eikä ikäviä isoja paloja. Arvatkaa kenen lautaselta löytyi kunnon kasa tomaattia.

Ahvenanmaalla oli aurinkoista, mutta ei erityisen kuumaa. Kierreltiin saapumispäivänä Maarianhaminassa. Tehtiin vähän ostoksia ja syötiin hyvin ja käväistiin leikkipaikalla.

Leirintäalue, minne majoituttiin, sijaitsi Bomarsundissa. Ihan ok paikka, vaikka en erityisesti pidä kolikkoautomaattisuihkuista. Neljässä minuutissa ehtii kyllä hyvin pestä kaksi tyttöä, mutta kerran jouduin tyytymään osin kylmään veteen. Pystytettiin majoite asuntovaunuille tarkoitetun pistorasian viereen ja otettiin korvaukseksi kylmästä vedestä vähän sähköä.

Kävelymatkan päässä leirintäalueesta oli Bomarsundin rauniolinnoitus. Suurin Ahvenanmaalle koskaan tehty rakennelma, joka tuhoutui Oolannin sodassa. Lapsista erittäin mielenkiintoinen paikka, äidistä aivan liian vaarallinen. Verenpainetta tasattiin linnoituskierroksen jälkeen katsastamalla lähistön lampaat.









Juhannusaatto oli pilvinen, mutta aika lämmin. Vettä ei satanut. Lähdettiin ruokakauppakäynnin kautta katsomaan Maarianhaminaan Ahvenanmaan perinteistä juhannussalon nostamista. Katsottiin vain se nosto-osuus ja iloisten ruotsalaisten laulujen laulamisen alkaessa poistuttiin paikalta. Mies lähti lasten kanssa käymään laivamuseo Pommernissa ja minä istuskelin puistonpenkillä virkkaamassa. Kaikilla oli mukavaa.

Kahville ajeltiin Ahvenanmaan eteläkärkeen Järsön saarelle. Siellä oli tosi viehättävä kahvila Stickstugan, jonka alueella oli yksityispiha ja kasvihuone, joita sai käydä katsomassa. Kahvilan yhteydessä olisi ollut myös putiikki, jossa oli myytävänä käsitöitä ja lankoja, mutta se oli valitettavasti suljettu. Piha-alue oli tosi kaunis ja muistoksi sieltä tuli filmirullallinen valokuvia ja ideoita omaan pihaan.

Seuraavaksi poikettiin vilkaisemaan ulkoilmamuseo Jan Karlsgårdenia. Siellä olisi ollut Ahvenanmaan suurin juhannusjuhla salon nostoineen, mutta ei jääty juhlimaan. Kierrettiin pikaisesti alue, se ei ollut kovin kiinnostava. Nähtiin taas lampaita ja lähdettiin juhlistamaan juhannusaattoa leirintäalueelle. Eli kerättiin kukkia, leikittiin, grillattiin ja peseydyttiin neljässä minuutissa.











Juhannuspäivä oli aurinkoinen ja helteinen. Aloitettiin retkeily käymällä Kastelholman linnassa. Siellä oli järjestetty lapsille kiva aarteenetsintä, joka piti lapset vauhdissa koko kierroksen ajan. Vähän turhan kovassakin vauhdissa.

Linnasta ajeltiin Ahvenanmaan pohjoisosiin kiertämään Peikkopolku ja katsastamaan Getan luolat. Kivaa hommaa helteellä. Peikkoja ei nähty, mutta luolat löydettiin.

Ajeltiin taas Maarianhaminaan kahville, koska se kahvila, jonne meidän oli ensin tarkoitus mennä, olikin suljettu. Käveltiin samalla hiukan satamassa ja katsastettiin hauskat Nabbenin venevajat. Venevajojen välittömässä läheisyydessä nähtiin jo kolmannen kerran lampaita.

Käytiin taas kahvilla, ajeltiin sellaisessa paikassa, että päästiin menemään lossilla ja liukasteltiin kalliolla meren rannalla. Leriruokaa ja neljän minuutin pesut. Siinä se päivä sitten olikin.

 








Sunnuntaina aamupalan jälkeen pakkailtiin teltta autoon ja lähdettin ajamaan kohti Maarianhaminaa. Käytiin ihastelemassa Hilda Hongellin suunnittelemia kauniita puutaloja, jonka jälkeen katsastettiin Lilla Holmenin linnut. Riikinkukkoja oli ainakin kymmenen ja papukaijojakin enemmän kuin Heinolan lintutalossa.

Sen jälkeen tehtiin vielä Saltissa pikaiset tuliaisostokset ja lähdettiin laivalle ja kotiin.

Ahvenanmaa oli ihana paikka ja tykättiin kaikki tosi kovasti. Olen käynyt kaksi kertaa aikaisemminkin, mutta vain pikaisen vierailun. Nyt nähtiin saarta vähän laajemmin. Meri oli lähellä joka paikassa. Vaaleanpunaisia ruusuja oli joka paikassa. Lampaitakin tuntui olevan kaikkialla. Vielä jäi saaren länsipuoli kiertämättä. Sinne sitten ensi kerralla.





Tuliaisiksi ostin lankakaupan alelaaripuuvillaa. Laivalta löytyi Peppi-emalikuppi ja tietysti suklaata. Saltista löytyi ihana pienehkö tilkkutäkki. Paikallista käsityötä, tosi taidokkaasti tehty ja juuri oikean värinen. Recycled by Diddi. Ihan en täysin usko koko täkin olevan kierrätysmateriaalia. Ihan tilkkutyökankaista tuo on tehty ja vaikea keksiä, mistä niitä saisi kierrätettynä ja jotenkin toisessa kohteessa ensin käytettynä. Täkin taustapuoli oli tehty myös tilkuista, tosin paljon isommista. Niistä voisi osa olla vanhoja lakanoita ja tyynyliinoja. Mutta ei ihan sentään koko täkki, vaikka ihana onkin. 

10 kommenttia:

  1. Kivoja muistoja teillä Ahvenanmaalta.
    Olen käynyt viimeksi 1992 luokkaretkellä oppilaiden kera. Majoituimme Eckerön postitalossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin edellisestä kerrasta on jo 17 vuotta. Ja luokkaretkellä kävin siellä ysiluokalla. Siitä muistan vain hauskan mökkikylän missä yövyttiin ja sen ulkoilmamuseon. Ajattelin siitä jo silloin, että hoh hoijaa ja näköjään samat aatokset oli vieläkin. Tykkään kyllä museoista tosi paljon, en tiedä miksei tuo vain kiinnosta.

      Poista
  2. Vaikuttaa hyvältä reissulta. Tilkkutäkki on kyllä hieno, oli kierrätetty tai ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kivaa. Pieni alue ja kaikki on lyhyen ajomatkan päässä.

      Toi tilkkutäkki on tosi hienosti tehty. Ei voi kuin ihailla.

      Poista
  3. Me ollaan menossa kesälomareissulla Ahvenanmaalle myös, joten tästä kävin vinkkejä nappaamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun kiva jos tästä sait vinkkiä. Siellä on paljon lapsille kaikenlaista kiinnistavaa ja vielä sellaista, että ne on vanhemmistakin kiinnostavia. Mukavaa matkaa teille.

      Poista
  4. Kivalta ja aktiiviselta kuulostaa teidän juhannus. Me taas ollaan yleensä reissussa juhannuksena. Edellisestä mökkijuhannuksesta on jo vuosia. Meidän nuorin (Kohta 3v) ei ole koskaan Suomessa juhannusta viettänyt. Terkut Pärnusta! Täällä oltiin tänä vuonna juhannus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me myös vähän suunniteltiin, että vaihdettaisi mökkijuhannukset retkiin. Katsotaan mitä ensi vuosibtuo tullessaan. Pärnu olisi myös hyvä juhannuskohde lyhyen automatkan päässä.

      Poista
  5. Kiva reissu ja hieno tilkkupeitto! Näin itsekin tilkkuilijana en pahastuis tarkemmastakaan kuvasta eli koko peitosta vaikka!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin ottaa kyllä koko peitosta kuvan vaikka seuraavaan postaukseen :) Tuollaisista + muotoisista on tehty koko toinen puoli, toinen on yhdestä isosta palasta ja kaitaleista. Tai siis nuo plussathan on tehty jo useammasta palasta, mutta joka plussa samasta kankaasta. Minusta tuo on nätti.

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)