sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Pieniä tapahtumia lyhyesti

Tehtiin perinteinen kesäretki Immilän myllylle.
Käväistiin mökillä syömässä uusia perunoita. Kotimaisia.
Ostin ystävältä maton.
Olin kahtena päivänä hetken yksin. Toinen lapsi oli koulussa, toinen leirillä. Kiertelin kirpputoreja ja tein löytöjä.
Koulu loppui. Lahjottiin opea pensaskirsikkatomaatilla. Koululainen sai hyvän todistuksen. Minua itketti.
Kahviteltiin kesäloman alkua Kahvila Karirannassa.
Saatiin yökylävieras.
Sain ystävältä pari kassillista perennoja. Sellaisia, mitä ei meillä vielä ole ollut. Niin ja sain myös amurinviinin, useamman vuoden etsinnässä olleen köynnöksen.
Mutta parasta viikossa oli Antti Tuisku Lahden torilla. 'Nuppi kiinni poppi päälle aivot narikkaan. Villasukkaa Tuisku rokkaa soolot bailataan.'

 
 
 
 
 
 


2 kommenttia:

  1. Nätti matto. Me lahjoimme yhden open kirsikkatomaatilla. Muut sai tänä vuonna muuta. Ensi vuonna taidan kasvattaa tomaatit kaikille opeille.

    VastaaPoista
  2. Matto on just oikean värinen.

    Tomaattia ope oikein erikseen kiitteli ja kauhisteli. Aion kyllä syksyllä kysyä, että miten meni tomaatin kasvattamisen opettelu. Jos ei onnistunut, viedään ens keväänä tomaatteja.

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)