maanantai 6. kesäkuuta 2016

Kesäneuleet ja virkkaukset

Tänä kesänä ei ole ainakaan vielä tullut käsityötaukoa. Koko ajan on jotain pientä puikoilla. Ostin kasan puuvillalankoja just kesävirkkauksiin, mutta ne on vielä korkkaamatta.

Puikoilla tai koukulla on nyt ainakin yhdet lahjasukat, kesähattu ja ikuisuusprojektina tiskirätit. Ja paljon muutakin, mutta ne ei ole kesäkäsitöitä.

Usean vuoden tauon jälkeen ilmoittauduin yhteen joukkoneulontatempaukseen - Löysäpipoisten Kyjy 2016. Eli neulotaan 20 neuletta välillä juhannus - joulu. Onhan se aika paljon ja innostus saattaa loppua jo ennen juhannusta, mutta tosiaan lähden mukaan pipo löysänä, en verenmaku suussa.

Toinen neuletapahtuma on jo ennen tuota eli maailmanlaajuinen Knitting In Public -päivä. Tänä vuonna se on 18.6. ja Lahdessa tapahtuma on alatorilla klo 11 - 14 nyyttäripiknikin merkeissä. Se on jo merkitty kalenteriin.

Siirryin koko tuttavapiiristäni varmaan viimeisenä älypuhelinaikaan. Vanha antiikkiluuri oli vielä ehjä ja olisin sen käyttänyt kyllä loppuun, mutta minua lahjottiin äitienpäivänä uudella puhelimella. Parastahan tässä on se, että vältyin sen hankalan puhelimen valitsemisvaiheen. Toki suojakuoren valintaan meni tunteja. Lähinnä sitä oikean väristä ei meinannut löytyä. Lopulta sentään löytyi, vaikka jouduin tuunaamaan kuoren vielä kukkatarralla.

Uusi puhelin tarvitsi tietenkin myös suojapussin, ettei se heti naarmuunnu käsilaukussa. Pussin virkkasin hamppulangasta ja koristeet ihanasta kirjavasta Fashion Tahiti puuvillasta. Tästä tuli tosi mieleinen.





8 kommenttia:

  1. Ihana pussukka, mä voisin ostaa sulta tilauksena pussin omalle kännykälle.

    VastaaPoista
  2. pussukka pitänee virkata miehenkin uudelle kännykälle. joko sinulla on whatsapp?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Latasin puhelimen heti täyteen kaiken maailman appeja - mitä multa ei löydy, sitä ei kukaan tarvi :D

      Poista
  3. Vau, nyt vasta älypuhelin. Itsellä ollut jo liian monta vuotta ja ihan liian koukussa olen. Snapchat, instagram, Facebook... Nytkin luen kännykällä blogeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Kun hankin edellisen puhelimen, älypuhelimia ei vielä ollut. Ja kun en uudis asioita hanki ennen kuin vsnhat hajoaa. Vanha puhelin nyt on vielä ehjä, mutta eipä haittsa. Kivahan tää uusi luuri on, mutta kyllä tykkään enemmän kirjoittaa oikealla näppäimistöllä kympillä sormella nopeasti ilman lyöntivirheitä. Mutta joo, nyt kun tää mulla on, en vaihtais vanhaan.

      Poista
    2. Just tätä inhoon...näppisvirheitä tulee mun kömpelöllä sormella ihan hurjasti.

      Uudis=uusia
      Haittsa=haittaa
      Vsnhat=vanhat

      :D

      Poista
  4. Vau, nyt vasta älypuhelin. Itsellä ollut jo liian monta vuotta ja ihan liian koukussa olen. Snapchat, instagram, Facebook... Nytkin luen kännykällä blogeja.

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)