Tammikuussa juhlittiin ihanan Tyynen neljävuotissynttäreitä. Surtiin Aune-kissan auton alle jäämistä. Loppukuussa jännitettiin tekonivelleikkausta kahteen oikean käden sormeen. Ja jäykistettiinhän se peukalokin.
Helmikuun kärvistelin lastoissa olevan käden kanssa tekemättä mitään. Käytiin sentään Lahdessa Lasten talvikarnevaalitapatumissa ja Lasten Olympialaisissa hiihtämässä kaksi kultamitalia. Ja retkeiltiin Kansallismuseoon. Suurin juttu oli ehkä se kun vaihdoin Vuodatuksesta Bloggerin puolelle pitämään blogia. Vuodatukseen meni hermo.
Maaliskuussa pääsin käsilastasta eroon ja sain terveen paperit. Käsi toimii jäykästi, mutta on kivuton. Ainakin tekonivelistä. Harrastin runsaasti Toripistefi-ostoksia ja täytin jo ennestään ahdasta asuntoa kaikenlaisilla löydöillä. Päätettiin ottaa kaksi kissanpentua.
Piha oli lumeton jo huhtikuun alussa. Järkyttävää. Käytiin Lapsimessuilla ja Toivon kuvataidekoulun taidenäyttelyssä. Oli tautikuu. Korvatulehdusta, streptokokkia, influenssaa ja ties mitä ja ihan kaikilla. Pääsiäisenä meille kotiutui kaksi suloista kissanpentua Arvo ja Aamu.
Juhlakuussa juhlittiin vappua, äitienpäivää, kaksia synttäreitä, hääpäivää, kahta ylioppilasta ja yhtä valmistunutta. Yhtä juhlaa oli helteinen toukokuu. Retkeilin Türin kukkamarkkinoille bussimatkalla ja itkin Toivon eskarin kevätjuhlassa. Ostettiin uusi käytetty auto ja myytiin vanha pois.
Toivonpäivää juhlittiin terveyskeskuksessa, kun Tyynen murtuneeseen käteen laitettiin lasta. Muuten koko kuukausi meni matkoilla, jalkapallon MM-kisojen tunnelmissa. Matkustettiin autolla telttaillen kolmen viikon ajan. Ruotsi, Tanska, Saksa, Hollanti, Belgia, Ranska ja Englanti tuli enemmän tai vähemmän vierailtua. Matkan kohokohtina tietysti Lontoo ja Legoland.
Helteinen heinäkuu kului pihapuuhien parissa. Kissat sairastivat runsaasti Eskoa lukuun ottamatta. Oli haimatulehdus ja kissaflunssa ja pieni pelko siitä, että taas joudutaan luopumaan yhdestä kissasta. Kaikki onneksi toipuivat. Juhlittiin yksissä rippijuhlissa ja tavattiin sukua hautajaisissa.
Elokuussa mökkeiltiin vähän ja ostettiin traktori. Koulu alkoi ja kerho alkoi. Kaiken sen jännittäminen veikin elokuun energiat. Meillä asuu nyt ekaluokkalainen ja kerholainen.
Syyskuussa säilöttiin vähän ja harrastettiin paljon: ompelukerho, partio, sähly, tanssikoulu, satujumppa, uimakoulu. Tehtiin monta metsäretkeä ja yksi kaupunkiretki Ateneumiin Tove Janssonin näyttelyyn. Almalta poistettiin hammas, Aamu ja Arvo leikkautettiin.
Lokakuussa innostuin pitkästä aikaa ompelemisesta ja sain pihalle ruukutuspöydän. Arvo kävi vuorostaan eläinlääkärillä tappelusta tulleen paiseen vuoksi. Talon laajennusosan ulkovuoraus, ikkunoiden smyygilaudat ja kaikkea muuta pientä ulkopuolelle valmistui. Koululainen täytti seitsemän vuotta.
Juhlittiin marraskuun puolella kaksi päivää ekaluokkalaisen synttäreitä. Ja halloweenia. Ensilumi satoi ja jouluun valmistautuminen alkoi. Päätä särki koko ajan, verenpaineet nousivat, luomi poistettiin päästä ja toimintaterapeutti teki työkykyarvion, jonka tulos ei ollut hyvä. Reumatologi kirjoitti pitkän lausunnon. Tavattiin jälleen sukua hautajaisissa.
Joulukuun täytti askartelu, käsityöt ja jouluun valmistautuminen. Tavattiin paljon ystäviä ja sukulaisia ja tehtiin loppukuussa retki Helsinkiin. Jouluaattona käytiin tädillä ja vastaanotettiin joulupukki. Arvo-kissa jäi auton alle.
Vuosi loppui kuten alkoikin eli kissa menetettiin auton alle. Muutenkin kissat sairastivat runsaasti. Tätä ennenhän me ollaan käyty eläinlääkärillä vain rokotuksissa ja leikkauksissa. Ihmisetkin sairastivat paljon kevättalvella ja syksyllä minulla oli kaikenlaista ja edelleen odotan eriskummallisiksi muuttuneiden veriarvojen tuloksia. Olen ollut huhtikuusta asti kuntoutustuella ja mies lomautettuna alkuvuodesta ja koko syksyn. Tästä kai voisi sanoa, että synkkä vuosi, mutta minua ei harmita muu kuin nuo kissat. Muuten vuosi oli hyvä.
Vuodelle 2015 toivon vähemmän tautia ja etenkin kuolemaa. Enemmän terveyttä ja elämää.
Neulominen näköjään vähenee yhä. Toisaalta käsi oli lastassa pari kuukautta, enkä kesäisin enkä etenkään keväisin saa itseäni koskaan motivoitua neulomiseen. Eikä kömpelöt ja kipeät kädet motivoi siihen neulomiseen muihinkaan vuodenaikoihin. Sukkia valmistui yhdet. Tämäkin tahti on reippaampi kuin vielä kymmenen vuotta sitten, kun en suostunut sukkia edes neulomaan. Lankaa kului yli kilo ja reippaasti. Ei huonosti sekään. Ompeluun sain kunnon kipinän ompelukurssilla hyvän open opeilla. Ainakin pipoja valmistui runsaasti. Vuoden lempparikäsitöitä ovat ainakin joulukalenterin paperiaskartelut, neulottu kevätpipo (jota käytin myös kesällä, syksyllä ja talvella, viimeksi tänään), essu ja pitsipipo. Ei mikään kummoinen käsityövuosi, mutta huonompiakin on ollut. Tekaisin sivun vuoden aikana valmistuneista käsitöistä ja askarteluista. Se on vielä vähän vaiheessa, mutta kuvat siellä on jo.
Vuoden 2015 tavoite on kahdet neulotut sukat. Yksi kappale on jo valmis, että lähtökohdat on hyvät. Ompelukurssilla aloitettu takki valmistuu ja ehkä jaksan vielä kerran joulukalenterin, jos vain ideoita jostain tulee.
Puutarhassa ei mitään kovin kummoista isoa tapahtunut. Heinäkuussa mies rakensi köynnösportin ja syksyllä ruukutuspöydän. Muuten puutarhassa tapahtui vain tavallista harrastelua. Sitäkin ehkä tavallista vähemmän.
Vuonna 2015 tavoite on hoitaa pientä kasvitarhaa hyvin ja hankkia kunnolliset tomaatintaimet. Ehkäpä puutarhaan valmistuu myös vihdoinkin se puuliiteri.
Sisustusinto on edelleen kadoksissa odottamassa laajennuksen valmistumista. Laajennusosan ulkovuoraus valmistui syksyllä ja loppuvuodesta sisäpuolelle ilmestyivät väliseinät, jotka on nyt maalattu. Seuraavaksi odotamme sähkömiestä.
Vuonna 2015 laajennusosa valmistuu, tuleva Tyynen huone pintaremontoidaan, vessaan ja eteiseen tulee myös uudet tapetit. Järjestän kaikki huonekalut ja tavarat oikeille paikoilleen ja pidän kaikelle ylimääräiselle tavaralle suuren pihakirppiksen. Tai sitten tämä tapahtuu 2016.
Kaikenlainen matkustaminen on vähentynyt useastakin syystä: aika, arvot ja raha. Muutama pääkaupunkiseudun retki retkeiltiin, enemmän retkeiltiin metsässä ja luontopoluilla. Keväällä kävin Türin kukkamarkkinoilla ja koko perheellä oli Euroopan kiertoajelu. Mahtava matka, josta riittää muisteltavaa vielä pitkäksi aikaa.
Vuonna 2015 tehdään yksi pieni kotimaan retki ja jos aikaa on, kesällä tai syksyllä matka johonkin ulkomaahan.
Sellainen oli vuosi. Palmusunnuntai on tänä vuonna 29.3. ja virpomaan mennään/tullaan taas. Mustissa tai värikkäissä. Sen näkee sitten. Pistä valmiiksi kalenteriin. Nähdään!
Surunvalittelut Arvo-kissan menehtymisestä!
VastaaPoistaMuuten tuntuu, että teillä on viime vuosi ollut hyvinkin hengästyttävä, kun sitä lukee, mutta niin se tahtoo olla, kun lapset kasvavat tuohon harrastusikään. Siinä koulun aloituksessa ja harrastuksissa on hetken aikaa niin kiinni koko perhe, että omat harrastukset jäävät väkisinkin odottamaan aikaa parempaa. Mutta sellainen tulee kyllä! Meillä jo ensimmäinen asuu pois kotoa, toinen lähtee nyt armeijaan maanantaina ja nuorin (toinen kaksosista) on kevään vielä koulussa ja heinäkuussa alkaa hänelläkin armeijan vihreät kutsua.
Oikein hyvää alkanutta vuotta teille kaikille!
Kiitos. Ja kiitos samoin :) Hengästyttävä oli, vaikkei muka mitään tapahtunut. Nuo sairastelukierteet (ihmisten ja eläinten) vie kyllä energiat. Onneksi sitä ei ihan joka kuukausi sentään tapahdu. Ja tosiaan tuo lasten harrastaminen vie kaiken ajan. Kun sitä on näitä normijuttujakin tehtävänä. Mutta aika menee niin nopeasti, että ennen kuin huomaankaan, meillä on edessä sama kuin teillä nyt.
PoistaOlipa kiva kooste vuodesta! Minä iloitsen myös siitä että tutustuimme paremmin, muutenkin kuin vain samassa bussissa istuen :)
VastaaPoistaOhops. Huomasin vasta nyt kommentit täällä. Mutta samoin, parempi tutustuminen oli ilahduttavaa ja sinne kirppariretkelle pitäisi yhteinen aika löytää :)
PoistaMukava kooste ja hirveän paljon on tapahtunut vuoden aikana. Niin ja tervetuloa jo aikaisemminkin kuin palmusunnuntaina
VastaaPoistaKyllä tapahtuu, vaikka välillä tuntuu siltä, että ei tapahdu. Tullaan ennen palmusunnuntaita :D
Poista