perjantai 30. tammikuuta 2015

Tapetin poistamista, kirpputorilöytöjä ja harmaita lankoja

Olen tällä viikolla koettanut joka päivä jossakin välissä vähän rapsutella pois eteisestä vanhaa tapettia. Tapettia on vain yksi kerros, mutta tiukassa on. Osa lähtee hyvin pois isoina suikaleina, mutta osa kynnen kokoisina paloina. Ärsyttävää. Pari pientä fyysistä asiaa helpottaisi kummasti tätäkin touhua: pituutta pitäisi olla kymmenen senttiä enemmän ja ranteet jäykistämättömät. Samoin epäkuntoiset nivelet hiukan hidastavat puuhaa, tulee aika kipeiksi moni paikka. Mutta kunnon lääkitys auttaa jaksamaan. Ensi viikolla varmaan pääsen jo tapetoimaan. Onnistuneella loppukirillä ja pienellä avustuksella aloitan jo viikonloppuna.



Minä ja Tyyne käytiin viikolla kirpputorilla ystävien kanssa, pitkästä aikaa. Taisi olla tämän vuoden eka käynti. Lahdessa Lanttilassa olen yleensä aina tehnyt hyviä lastenvaatelöytöjä ja muitakin löytöjä, mutta tällä kertaa ei ostoskoriin kertynyt ensimmäistäkään vaatetta. Ekaluokkalaisikäisten poikien vaatteita ei ollut lainkaan - ei edes huonompikuntoisia tai ylihinnoiteltuja. Jotain muuta pientä kuitenkin löytyi: lusikka ja lapsille muutama lelu. Paras ostos oli pikkusotilaita hyvän kokoinen pussillinen. Niillä on leikitty jo paljon.




Tänään jatkoin ostoksia yhdessä Tyynen ja miehen kanssa. Haettiin jotain rakennustarvikkeita ja minä ostin vähän lankoja. Fabelia, Drops Alpacaa ja Nallea. Iloisen harmaita kaikki. Olisi taas hurjia sukanneulomissuunnitelmia ja huivinneulomissuunnitelmia. Ensin on kuitenkin tarkoitus tehdä pari keskeneräistä valmiiksi. Nappasin ostoskoriin myös kukkapitsilaitteen, jonka hankkimista olen miettinyt ainakin viisi vuotta. Kokeilin sillä ensimmäisenä kukkasen tekemistä paperinarusta. Tuli aika hauska. Tyyne tilasi heti itselleen kukkasen takin koristeeksi. Täytyy illalla pyöritellä pari kukkaa lisää. Mutta seuraavaksi ohjelmassa on tapetin repimistä ja lapasen neulomista.




4 kommenttia:

  1. Lankaan sorruin minäkin noin viikko sitten : 9 kerää kerältä euron maksavaa farkunsinistä suoimalaista sukkalankaa, joten farkunsinisiä sukkia tulee vielä jonkin aikaa. Ja ale-Taika-Nalleihin samalla kerralla...
    vaikka pitäisi hiihtää - olin aikeissa lähteä, mutta laiskuus voitti, enkä enää töiden jälkeen lähtenytkään lenkille.vaan valmistelemaan huomiita päivää ja tsekkaamaan blogeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäi minultakin tapetit tänään repimättä. Oli noita lapsien kavereita tuossa sen verran, ettei viitsi alkaa sotkemaan keskellä eteistä kun ne kulkevat siitä sen verran paljon :) Olipa hyvä tekosyy.

      Poista
  2. Tsemppiä loppukiriin tapetin kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vielä on vähän jäljellä. Ei pysty kuin pari tuntia päivässä repimään ja tuun jo ihan kipeeksi siitäkin. Mutta ihan kohta pääsen siihen mukavaan osuuteen :)

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)