Kun arki on jälleen pitkän juhlakauden jälkeen alkanut, on tekemistä niin että riittää. Normaalin vaatehuollon, ruokahuollon ja siivoamisen lisäksi on ollut runsaasti ulkotöitä. Pitää suunnitella harrastuksia ja pieniä reissuja, kysellä perään ja taas kysellä perään. On muistettava varata lippuja ja merkitä kalenteriin. On metsästettävä sohvaa, kaappia ja kissanpentua. Ostoslistakin pursuaa kaikenlaista pakollista ja tarpeellista hankittavaa. Rahaa on minun tilille tullut viimeksi marraskuun alussa, joten lista paisuu tätä vauhtia järkyttäväksi. Kohta pitää aloitella laajennuspuolella tapetointia. Sen lisäksi pitää suunnitella pientä keittiöremonttia ja uutta tapettia myöskin eteiseen. Pitäisi jaksaa etsiä sopivaa tapettia. Joka päivä on lisäksi ulkoiltava ja liikuttava. Joka päivä tekisi mieli istua pelaamassa ja neulomassa. Paljon ommeltavaakin on kerääntynyt jonoon. Eilinenkin päivä meni lopettavien urheiluliikkeiden alennusmyynneissä kiertelyyn, sen jälkeen ruokahuoltoa ja siivoamista ja illalla oli lasten harrastuskuljetukset. Jossain välissä tein lumityöt. Ja pelasin. Nyt on aivan liikaa yhdellä kertaa kaikenlaista muistettavaa ja pikkupuuhaa. Ihan ensin pitää saada kalenteri johonkin järjestykseen ja valittava edes yksi tapetti. Ja ehkä vähennettävä pelaamista.
Tyyne sai sunnuntain synttärirääppiäisillä lahjaksi muistilappuja ja huulipunaa, mikä oli ihan parasta, vaikkei nyt tähän liity millään lailla ja ajattelin jo itsekin niitä tarvitsevani. Tyyne merkitsi ensimmäiseen lappuun sen mikä on tärkeintä ja niin taidan minäkin omaani laittaa. Ja sitten valitsen sen tapetin.
pikkusiskokin osaa jo kirjoittaa paljon
VastaaPoistaNoi on ne mitä osaa ulkomuistista, muussa tarvii vielä apua.
PoistaLapset onneksi muistavat opettaa meille sen kaikkein tärkeimmän! Kaiken muun ehtii kyllä, kunhan koko perheellä on yhdessä kivaa.
VastaaPoistaNiin ne tekevät. Ja kyllähän toi järjestys on aika lailla lasten mukaan mennyt.
Poista