Kerhotätisukat

Tämäkin viikko on ollut yhtä juhlaa. Ensin tiistaina kerhon kevätjuhlat ja tänään koulun. Välissä on juhlittu kaverisynttäreitä ja nimppareita. Vielä ensi viikolla juhlitaan parit juhlat, mutta sitten taitaa tulla kuukauden mittainen juhlatauko.

Kerhon kevätjuhlat olivat ne vaikeat ja haikeat, koska olivat viimeiset kerhojuhlat. Tyynekin on jo niin iso, että voi sanoa eskarilaiseksi. Ekat kyyneleet tulivat silmiin jo jutellessa kerhotädin kanssa ennen tilaisuuden alkamista, toinen rankka paikka oli kerhotätien oma esitys. No, se on ollut aina paha. Ehkä pääsen vielä tämänkin elämäntaipaleen loppumisen yli jossain vaiheessa.

Meillä on ollut tapana lahjoa kerhotätejä, opettajia sun muita vastaavia viimeisenä vuotena villasukilla. Niin tälläkin kertaa. Ja kuten tapoihin kuuluu, myös näiden kanssa tuli pieni kiire. Vaikka aloitin sukkien neulomisen jo tammikuun pakkasilla, viimeinen neljästä valmistui kevätjuhlapäivänä. Kuitenkin tarpeeksi ajoissa, että ehti pakettiin pääteltynä yhdessä Tyynen askartelemien aurinkokorttien kanssa.

En kyllä ymmärrä, miten aina käy näin. Kaksi ja puoli sukkaa oli valmiina jo hyvissä ajoin. Sitten tuli joku ihme taantuma. Tein oikein aikataulunkin, että jos viikossa neuloo vaikka kolme senttiä, ehtii hyvin ennen kevätjuhlia. Mutta kun ei neulonut sitä kolmea senttiä. Vielä viikko sitten olin siinä samassa tilanteessa, että valmiina oli edelleen ne kaksi ja puoli sukkaa. Onneksi väliin mahtui yksi automatka Helsinkiin ja takaisin sekä yksi retki Türiin. Ne pelastivat paljon ja ehdin kuin ehdinkin saada lämmittävät paketit annettavaksi hellepäivänä. Toivon kerhon kevätjuhlaa vietettiin myös lämpimänä aurinkoisena päivänä ja ihan yhtä hassulta tuntui silloin kuten nytkin antaa lahjaksi villasukat. Vaikka ihanaahan se on juhlia auringonpaisteessa.