perjantai 6. toukokuuta 2016

Olen puutarhassa

Kolme päivää olen viettänyt pihapuuhien parissa tai muuten vain ulkona. Välillä on ollut jotain pakollisia menoja kuten perhekerho, pohjallistenhakureissu, Tyynen tanssiesityksen kenraaliharjoitukset ja vaatekutsut. Ja tänään jatkan samaan malliin. Vähän on kai pakko tehdä jonkinlaista pyykkilajittelua ja leipomisjuttuja. Mutta muuten - ulkona olen.



Niin kivaa kuin onkin puutarhassa puuhata, tulee kaikenlaisia vähemmän kivoja oheisjuttuja. Iltaisin olen kipeä ja väsynyt. Aamuisin olen kipeä ja jäykkä. Olen saanut kevätnuhan. Olen täynnä lintukirpun puremia. Kuukausi sitten jalkahoitajalla siistityt jalat ovat muisto vain. Mutta toisaalta päiväkahvit voi juoda pihalla. Ruokailut voi suorittaa pihamökissä. Vielä ei hyttyset tai ampparit kiusaa. Ja Alpokin on uskaltanut ulos ja on valvovan silmän alla siellä. Voi kun tällaiset ilmat jakuisivat neljä viisi kuukautta.




Olen haravoinut haravoimiset loppuun tältä keväältä. Olen leikannut rusopajuangervot, keltajapaninangervot ja osan lännenheisiangervoista. Olen puhaltanut lehtipuhaltimella kivikkoalueet ja pihatien puhtaaksi lehdistä. Olen siivonnut kuistin ja laittanut kesäkukkia. Olen poistanut pupuverkkoja. Olen tuijotellut istutusalueita ja ilahtunut jokaisesta esiin nousseesta vihreästä piipasta.




Kukassa on nyt jo muutakin kuin krookukset ja sinivuokot. Ainakin osa kasvitieteellisistä tulppaaneista, kevätesikot ja viime vuonna Türista ostettu suikeroesikko 'Spring Pink'. Suikeroesikko on myös kivasti levinnyt jo, vaikka on vasta vuosi sitten istutettu. Satoa on korjattu ruohosipulista.

Tänään olisi vuorossa kylvöpuuhia ja kasvihuoneen sekä ruukutuspöydän siivoaminen. Ja vähän tekisi mieli laittaa lisää kesäkukkia.





4 kommenttia:

  1. Iloista kevättä. Ihana ilma ulkona tosiaan. Palautumista reissusta - jalka taas sökönä?!
    Tervetuloa käymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, iloista ja aurinkoista kevättä.

      Poista
  2. Terhakkaan näkösiä ruohosipuleita.
    Pitikö sinun tänä vuonna osallistua siihen pihakatselmukseen, vai miten se menikään?
    Työt kun kirjaa ylös, niin huomaa itekin, miten paljon on oikein tullu tehtyä! Miä tykkään kaikenlaisista listauksista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Avoimet puutarhat on elokuun alussa ja siihen ajattelin osallistua. Onneksi sinne on vielä aikaa, ehtii panikoida moneen kertaan. Pitää muistaakin mennä niiden nettisivuille laittamaan oma puutarha julkiseksi.

      Mä tykkään kanssa listoista :D Keväällä aina aloitan pitämään puutarhapäiväkirjaa, mutta se on yleensä jo toukokuun puolessa välissä unohtunut. Mutta näkeehän siitä jotain kylvöpäivä sun muuta tärkeää. Ainakin ne mitä on muistanut kirjoittaa.

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa :)