Ompelin pihamökkiin pari uutta tyynynpäällistä vanhoista lakanoista ja verhoista. Siellä on huutava pula tyynyistä, nyt kun puusohvia on kaksi. Vielä niitä pitäisi saada lisää, että näyttäisi kivemmalta. Pitää mennä varmaan tyynykauppaan.
Samalla vähän järjestelin mökin vähäisiä esineitä ja vein sinne myös oman vanhan liitutaulun. Se on tosi huonossa kunnossa, mutta tykkään taulusta silti. Lapset ovat huomauttaneet, että liitutaulun valkoisia osia on sotkettu kynällä ja joku on vielä kaivertanut siihen nimensäkin. Kuka lie ollut sotkijana.
Hankin jo aiemmin keväällä mökkiin koristevalot, jotka toimivat aurinkokennolla. Luulin pitkään, että olin ostanut jonkun maanantaikappaleen, koska valot eivät toimineet. Löytyihän tuostakin virityksestä on/off -nappula ja nyt valot palavat kauniisti joka ilta.
Talosta ei ole vieläkään käyntiä puutarhan puolelle, joten mökin käyttö on edelleen vähäistä. Minä nukun siellä päiväunia ja grilliruoka siellä syödään myös. Tänään käyttöaste nousee hiukan, koska minulla on pieni kiireinen neulomisurakka ja ajattelin tehdä sitä tuolla päiväunien lomassa. Olen edes melkein ulkona.
Kesää kohti vauhdilla! Pian yhä enemmän aikaa pihamökillä...
VastaaPoistaEilen olin siellä melkein koko päivän.
Poista