Itsenäisyypäivä vietettiin meillä aika paljon ulkoillen ja syöden. Juuri niin kuin oltiin suunniteltu.
Oltiin vähän askarreltu teemaan sopivia koristuksia ja lapset leipoivat Suomi-piparkakkuja. Minä tein halkokakun ja mies pitsaa. Kattaus oli tietenkin värikoodattu sinivalkoiseksi servettejä ja kynttilöitä myöten. Suomen lippu piti kaivaa varastosta esille, mutta unohtui.
Aamupalan jälkeen lähdin nelosluokkalaisen kanssa kiertämään hautausmaita. Vietiin mummoille ja papoille kynttilät ja samalla pelattiin Pokemon gota. Pitkän ulkoilun jälkeen kotiuduttiin syömään, jonka jälkeen lähdettiin taas ulos. Lapsilla oli partion kynttiläkulkue, joka päättyi kummankin osalta lupauksen antamiseen. Ekaluokkalainen sai partiohuivinsa, jota oli jo kovasti odottanut. Illalla vielä katsottiin yhdessä elokuva ja siinä se juhlapäivä sitten olikin.
Tänä vuonna oli kaikki lahtelaiset ekaluokkalaiset kutsuttu itsenäisyyspäivän aattona juhlimaan Sibeliustalolle kaupunginjohtajan isännöimään itsenäisyyspäiväjuhlaan. Kaksi vuotta sitten nykyinen nelosluokkalainen pääsi juhlimaan vastaavaan juhlaan, mutta silloin kaupungintalolle. Koska nyt oli Suomi 100 juhlat, oli kaikki ekaluokkalaiset kutsuttu. Viimeksi poika pääsi lehden sivuille, kun kiipeili ystävänsä kanssa ikkunalaudalla. Nyt pääsi tyttö ystävänsä kanssa kuviin hienon kampauksensa ansiosta. Aika siisti juttu.
Nyt on Suomi satavuotias. Siisti juttu sekin.
Ihanan tunnelmallisia kuvia. :) Juhlahumu välittyy!
VastaaPoistaKiitos paljon :)
Poista